02.02.2012 Ehdokkaista puolet vastasi presidenttitenttiin

Presidentinvaalien toinen vaali on käynnissä, ja vastakkain ovat Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Vihreiden Pekka Haavisto. Sunnuntaina selviää, kummasta Suomi saa presidentin seuraaviksi kuudeksi vuodeksi.

Enontekiön Sanomat lähetti Sauli Niinistölle ja Pekka Haavistolle viime viikon maanantaina sähköpostia, jossa tiedustelimme ehdokkaiden kantaa enontekiöläisiä kiinnostaviin asioihin. Kysymykset laitettiin myös sekä Niinistön että Haaviston taustajoukoille, jotta ne varmasti menisivät perille. Niinistö vastasi, Haavisto ei.
Kerroimme ehdokkaille, että Enontekiön kunta on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin, mutta palveluja vähennetään Enontekiöllä pikku hiljaa.
– Lapin pitkät välimatkat aiheuttavat haasteita palveluiden järjestämisessä. Yksi ratkaisu palveluiden järjestämisessä ovat viranomaisten liikuteltavat yhteispalvelupisteet, sanoo presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Hänen mukaansa palveluiden järjestämisessä on tulevaisuudessa käytettävä enemmän luovuutta vaikkapa videoneuvottelujärjestelmiä hyödyntäen.
– Pääkaupunkiseudulla palvelut ovat varmasti lähempänä, mutta alueella on omat haasteensa. Esimerkiksi asuminen on kalliimpaa pääkaupunkiseudulla.
Niinistön mielestä elinvoimaisen maaseudun avain ovat ihmiset ja heidän toimeliaisuutensa.
– Aktiiviset kylät ovat osoittaneet ympäri Suomen, kuinka harvaan asutuilla ja pienilläkin paikkakunnilla voidaan saada aikaan suuria asioita innostuneiden ihmisten voimalla, kannustaa Niinistö.
Kysyimme ehdokkaiden mielipidettä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin.
– Suhtaudun asiaan varauksella, enkä tue hyväksymistä, sillä sopimuksen ratifioiminen voi aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuksia. Suomessa on ristiriitaisia käsityksiä siitä, ketkä kuuluvat alkuperäiskansaväestöön ja ketkä eivät. Sopimukseen liittyy suuria periaatteellisia kysymyksiä, jotka ovat toisentyyppisiä kuin ILO-sopimuksen alkuperäinen periaate. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ILO-sopimus on alun perin tarkoitettu siirtomaavaltojen aiheuttamien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseen ja siitä ei Suomessa ole kysymys, vastaa Sauli Niinistö.
Pyysimme ehdokkailta kommenttia kunnan suojelu- ja erämaa-alueisiin ja kerroimme, että kunta panostaa matkailuun.
– Noinkin laajat suojelualueet rajoittavat maankäyttöä, se on ymmärrettävää. Toisaalta on erittäin hienoa, että Enontekiö on tehnyt suojelu- ja erämaa-alueistaan vahvuuden, joka työllistää kuntalaisia. Katsoisinkin itse asiaa vahvuuksien kautta, eli panostaisin yhä enemmän matkailun kehittämiseen ja markkinointiin. Koskematon Lapin luonto yhdistettynä laadukkaisiin ja kokonaisvaltaisiin palveluihin houkuttelee matkailijoita myös tulevaisuudessa, Niinistö pohtii.
Entä mitä keinoja presidenttiehdokkailta löytyisi työllisyyden nostoon Enontekiöllä?
– Viittaisin edelliseen vastaukseeni, eli näen matkailun ja palvelut varteenotettavana keinona työllisyyden nostossa. Kun kehitetään matkailupalveluita, vain mielikuvitus on rajana, sanoo Niinistö.
Hänen mielestään ihmiset haluavat elämyksiä ja ovat myös valmiita käyttämään erilaisia matkailupalveluita aivan eri tavalla kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
– Barentsin alueen mahdollisuudet talouden, energian, liikenteen ja logistiikan aloilla lisäävät kilpailukykyä ja avaavat uusia näköaloja koko pohjoiseen Suomeen, Niinistö toteaa.
Enontekiöläisille Niinistö haluaa lähettää terveisiä kaksikielisesti.
– Hyvää talvea ja kaunista kevättä! Buori dálvvi ja čappa giđa!
kk