01.09.2010 Kehittämispäällikkö valittaneen lokakuussa

Määräaikaisen kehittämispäällikön valinta siirtyy, ja asia tullee esille vasta kunnanhallituksen lokakuisessa kokouksessa, kertoo kunnansihteeri Leni Karisaari.
– Asia ei ole kiireellinen eikä sen takia ollut käsiteltävänä viime viikon kunnanhallituksen kokouksessa.
Karisaarta sijaistanut Matti Korkala on kunnanjohtaja Pentti Keskitalon päätöksellä aloittanut kehittämispäällikön avoimen viran hoitajana jo kesäkuussa, ennen viran hakuaikaa, ja hän toimii vt. kehittämispäällikkönä, kunnes virka saadaan täytettyä.
Virkaan on tullut seitsemän hakemusta. Kehittämispäällikön avointa virkaa tällä hetkellä hoitavan Korkalan lisäksi paikkaa ovat hakeneet kauppatieteiden maisteri Risto Kämäräinen Rovaniemeltä, yhteiskuntatieteiden maisteri Ilona Ylinampa Jyväskylästä, liikuntatieteiden maisteri Marko Hänninen Kajaanista, yhteiskuntatieteiden maisteri Jarkko Seppälä Karkkilasta, filosofian maisteri Irene Raunio Seinäjoelta ja diplomi-insinööri Martti Kerkelä Lappeenrannasta.
Kunnanjohtaja Pentti Keskitalo on virkavapaalla syyskuun loppuun saakka. Virkavapaan ajan Karisaari ja Korkala sopivat toimielinten kokousten valmisteluista sekä edustustehtävien jaosta.
Väärtipäivien tontti on Luomaajärven alueelta
Viikonlopun Väärtipäivien nettomenoiksi on kunnanhallituksen hyväksynnällä budjetoitu 15 000 euroa. Päivien aikana huutokaupattava tontti ei kuulu summaan.
Huutokauppaan kunnanhallitus on valinnut tontin 1 Luomaajärven alueelta korttelista 110. Lähtöhinta tontilla on 5900 euroa (alv 0 %), ja se sisältää vesi- ja viemäriliittymämaksun, mutta ei sähköliittymää. Rakennusvelvoite on sama kuin kunnan muissakin tonteissa. Mikäli lähtöhinnan ylittäviä huutoja ei tehdä huutokaupassa, tonttia ei myydä.
Myös kunnanhallituksen jäsenet osallistuvat Väärtipäivien järjestelyihin talkoilemalla.
kk