02.02.2012 Kilpisjärven koulu saa enemmän erityisopetusta

Kilpisjärven koulun apulaisjohtaja Timo Tuominen on perunut oikeuskanslerinvirastoon tekemänsä kantelun, joka koski koulun entisten, nykyisten ja tulevien oppilaiden subjektiivista oikeutta riittävään erityisopetukseen ja erityiseen tukeen sekä Enontekiön kunnan peruskoulun oppilaiden tasa-arvoisen kohtelun puuttumista kuntamme koululaitoksessa. Perumisesta huolimatta kanteluun on annettava oikeuskanslerille heidän pyytämänsä selvitykset helmikuun loppuun mennessä.
Sivistyslautakunta kuuli Kilpisjärvellä koulun opetushenkilöstöä yksitellen asian johdosta ja päätti sitten anoa kunnanhallitukselta lupaa täyttää Kilpisjärven koululle määräaikainen kouluavustajan toimi jäljellä olevan kevätlukukauden ajaksi. Lautakunta päätti myös, että Kilpisjärven koululle lisätään erityisopettajan säännöllistä työaikaa jo tämän kevään aikana. Kilpisjärven koulun henkilökunnalle järjestetään mahdollisuus säännölliseen työohjaukseen.
Rehtori-sivistystoimenjohtajan työaikaa ja käyntejä lisätään sivukouluille. Kevään aikana selvitetään tarvitaanko Kilpisjärvelle lisävirka opetustuntien jakamiseksi.
Kilpisjärvellä asuvilla lukiolaisilla on mahdollisuus maksuttomaan viikonloppukuljetukseen Karesuvannon ja Kilpisjärven välillä. Yleensä lukiolaisilla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, mutta Enontekiöllä on päivittäin lukiossa kulkeville annettu mahdollisuus kulkemiseen. Tähän saakka Hetassa viikot asuville lukiolaisille kuljetus on viikonloppuisin päättynyt Vikkuriin.