25.08.2010 Rockbändi Clara esiintyy Hetassa
- - clara_hannu_uusitalo.jpg

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun kotiseutu- ja mökkiläistapahtuman, Väärtipäivien, ohjelma on saanut jälleen lisäväriä, kun mukana on oululainen rockbändi Clara. Claran konsertti alkaa lauantaina 4. syyskuuta yhdeksältä Hetan liikuntahallilla. Neljän oululaismiehen lisäksi bändissä on paikallista naispoweria, sillä vokalisti Outi Keskitalo on kotoisin Enontekiöltä.
Bändiltä on keväällä ilmestynyt kolmen raidan EP-levy The beginning, ja pitkäsoittoa kasataan kovaa vauhtia. Clara on kevään ajan ollut myös mukana valtakunnallisen Radio Rockin Starba-kisassa yhdessä satojen bändien kanssa. Yhtye voitti parinkymmenen bändin semifinaalivaiheen yleisöäänestyksen internetissä ylivoimaisesti, mutta ei silti yltänyt mukaan viiden finaalibändin joukkoon.
Lauantain Lapin lauluja tunturista -konserttiin on saatu mukaan kautokeinolainen Berit Magrethe Oskal. Muita esiintyjiä ovat Anna-Reetta Niemelä Karesuvannosta, Hanna Nutti Karesuandosta ja Kai Hyttinen Kilpisjärveltä. Konsertin järjestää Hetan Musiikkipäivät.
Perjantaina musiikillisesta puolesta vastaavat alkuillan osalta tapahtuman osallistujat, sillä kotiseutumuseolla kisataan KaraokeVäärti 2010 -tittelistä. Kilpailun vetäjänä toimii Claran laulaja Outi Keskitalo. Voittajan kruunauksen jälkeen Esa Keskitalo vetää vanhan kunnon ajan lavatanssit uudemmallakin musiikilla maustettuna.
Lauantaipäivän markkinatorille ehtii vielä ilmoittautumaan, kun ottaa pikaisesti yhteyttä Kirsti Näkkäläjärveen, p. 040 561 4846, kirsti.nakkalajarvi@enontekio.fi tai Sirpa Mannelaan, p. 0400 716 908, sirpa.mannela@enontekio.fi. Paljon muutakin viikonvaihteeseen mahtuu aina tonttihuutokaupasta lasten karaoken SM-voittaja Nita Kumpulaisen esiintymiseen. Koko ohjelma löytyy Enontekiön kunnan nettisivuilta osoitteesta www.enontekio.fi/tapahtumat.