A-
A+
A-
A+
Anssi Tapio
Vielä kolme vuotta sitten kolarilaisten Ira ja Markus Pääkkölän kotona Kolarin Siukomellassa ei ollut yhtään koiraa. Metsästysseura kuitenkin tarvitsi hirvenpyyntiä silmällä pitäen koiran, joten Pääkkölät päättivät sellaisen hankkia.
Ensin taloon oli tarkoitus tulla karjalankarhukoira, mutta kaveripariskunta vinkkasi, että jämtlanninpystykorvat ovat seurallisia ja lapsiperheeseen oivia koiria. Niin Kilpimäen Gandhi, tuttavallisemmin Jeri, muutti Pääkkölöille. Jeri on nyt kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta vanha.
Koska yksi hirvikoira jättää hirviseuran välillä ilman koiraa – koira kun ei jaksa joka päivä juosta hirviä, tai se voi olla esimerkiksi loukkaantunut tai kipeä – päättivät Pääkkölät hankkia toisenkin jämptin, Erämuiston Aaten, joka on nyt kaksi ja puoli vuotta.
Pääkkölät laittoivat reilu vuosi sitten varauksen kolmanteenkin koiraan. Narttua ei taloon pitänyt tulla, mutta kun varauspesueesta ei tullut tarpeeksi uroskoiria, tuli kolmanneksi koiraksi Lissu, nyt puoli vuotta. Muutama kuukausi sitten perheeseen tuli neljäs jämpti, Jerin pentu Kerttu, joka on nyt 3,5-kuukautinen.
11 koiran pesueeseen kuuluva Kerttu oli ensin menossa Pääkkölöiden ystäville Viitasaarelle, mutta sitä ennen se oli yötä Siukomellassa. Kun pentu istui Markus Pääkkölän sylissä keinutuolissa, perhe päätti, että tämä pentupa ei lähdekään Keski-Suomeen. Sinne meni lopulta Kertun veli Kusti, joka on puoleksi Ira Pääkkölän.
Niin nollan koiran perheestä tuli neljän ja puolen koiran omistaja nopeassa ajassa.
– Jeristä tuli niin hyvä alku, löi kipinää, kuvailee Markus Pääkkölä perheen koirainnostusta.
Perheen ensimmäinen koira on osoittanut lupaavia otteita hirvijahdissa. Se löytää hirven, jos sellainen löydettävissä on, ja pysäyttää sen haukulla tai ainakin tekee kaikkensa pysäyttääkseen.
Jeri on perheen "koekappale" siinä mielessä, että sen kanssa on kierretty haukkukokeita sekä näyttelyitä oikein urakalla. Kommelluksilta ei vältytty, ja Pääkkölät kuvailevatkin ensimmäistä koiraansa ruutitynnyriksi.
– Aina valmis kaikkeen, Ira Pääkkölä kehuu.
Siinä missä Jeri on vauhdikas tapaus, toiseksi vanhin koira Aate on rauhallisempi.
– Hyväsydäminen, aika lällykkä, nössö, Ira Pääkkölä kuvailee. Aaten kanssa ei todennäköisesti kierretä näyttelyitä ja haukkukokeita samaan tahtiin, vaan se on enemmän käyttökoira.
Kolmanneksi vanhin koira Lissu on hellyydenkipeä, ja nuorimmainen Kerttu osoittaa sekin aika vauhdikkaita elkeitä.
Tulevaisuudessa Siukomellassa saattaa olla omaa kenneltoimintaa. Oma kennelnimi on jo saatu, mutta Siukomellan kennelillä ei ole vielä omia kasvatteja. Sellaisia saatetaan teettää esimerkiksi Lissulla, kunhan se todetaan terveytensä puolesta sopivaksi, hyväksi hirvikoiraksi ja se saa kokeita alleen.
Miten hirvikoira sitten kasvatetaan? Viisastenkiveä ei ole, mutta Pääkkölät ovat löytäneet oman tapansa.
– Siitä ei tule hirvikoiraa, jos se koira ei ole mettässä, Markus Pääkkölä aloittaa.
Koiria ulkoilutetaan useampana päivänä viikossa. Pihapiirissä on tarha, jossa ne voivat juoksennella valvotusti. Lisäksi niiden kanssa käydään lenkillä esimerkiksi kävellen, juosten tai hiihtäen.
Liikkumisesta toipumista autetaan oikealla ravinnolla ja jopa palautusjuomilla. Jotta koiranruokaa riittää aina perheen kaikille neljälle nelijalkaiselle, Ira Pääkkölä alkoi itsekin myymään niitä. Kuivamuonaa menee kolmisensataa gramma päivässä per koira, lisäksi ne saavat välillä lihaa ja luita.
Pääkkölät eivät kouluttaessa vie koiraa kuumalle jäljelle, vaan koiran pitää olla se, joka hirven löytää.
– Isäntä ei hae hirveä koiralle, Ira Pääkkölä sanoo.
Nuorta koiraa ei Pääkkölöillä laiteta liian nuorena hirven perään, jottei koira säikähdä isoa eläintä. Se voi kostautua arkuutena myöhemmin. Koiran pitää myös tohtia irtaantua, kun se lopulta päästetään irti.
Kumpikaan Pääkkölöistä ei ollut järin tottunut koirien kasvattaja, vaikka koiria Markuksen lapsuudenkodissa olikin. Siksi koirat, etenkin ensimmäisenä hankittu Jeri, ovat olleet opettavaisia.
– Kohta koirat opettaneet enemmän isäntää, Markus Pääkkölä kuvailee.
Ennen kaikkea oppia on tullut kärsivällisyydestä. Kun koiran haukku alkaa, kiireen pitäisi loppua siihen. Välillä on käyty kotona pariinkin otteeseen, kun haukku on päällä ja koira haukkuu turvallisessa paikassa.
– Ainakin tunnin pitää antaa haukkua, Ira Pääkkölä sanoo.
On myös opittu luottamaan koiraan. Vaikka näyttäisi, että se lähtee aivan vikasuuntaan, se saattaa silti löytää hirven. Koiran lopullinen toimivuus selviää viimeistään kokeissa.
Oleellinen osa Pääkkölöiden tapaa kasvattaa koiria on olla niiden kanssa paljon. Kun pentu tulee taloon, Markus Pääkkölä nukkuukin ensimmäiset viikot sen kanssa olohuoneen lattialla. Rapsustuksissa ei säästellä.
Koirista tuli nopeasti perheelle elämäntapa. Vanhempien lomia keskitetään hirvestyskaudelle, ja lapsetkin ovat päässeet matkustamaan kokeiden ja näyttelyiden perässä. Koiria on näytetty Etelä-Ruotsissa asti.
Varsinkin Jerin kanssa kilpaillaan vastedeskin tiuhaan, tavoite on päästä arvokisoihin. Kokeissakin koirat käyvät. Niissä pärjäämällä koiran arvoa ja koko pentueen arvoa voi nostaa. Samalla kasvattajankin arvostus nousee. Jotkut kaikkein nimekkäimmät kennelit eivät edes myy pentujaan, ellei niitä käytetä kokeissa ja näyttelyissä.
– Se mitä tämä vie aikaa ja rahaa, ei kannata laskeakaan, Ira Pääkkölä nauraa, mutta jatkaa saman tien:
– Mutta mitä se antaa, kun näkee, että koira onnistuu.
Jeri oli alkuun temppuileva koira, joka saattoi kokeessa lähteä vaikka hiiren perään tai vältellä kiinniottoa loppuun asti, mutta viime kokeista se on vetänyt vain parhaita tuloksia.
Näinä päivinä Jeri on jo hirvien perässä. Hirvenpyynti käynnistyi syyskuun alussa, ja jo samana aamuna Pääkkölät olivat Siuko-Erän mukana pyynnissä – ja ensimmäinen hirvikin haukuttiin jo.
Tunturi-Lapin Erä & ruska -teemanumero on maksutta luettavissa täällä.
TIETOLAATIKKO