A-
A+
A-
A+
Kynnyksen yli yhdessä - nyt kootaan taidenäyttely enontekiöläisvoimin
Taiteilija Marketta Nilsen kannustaa enontekiöläiskollegoja rohkeasti mukaan yhteiseen näyttelyyn huhti-kesäkuussa Tunturi-Lapin luontokeskukseen.
Katja Keskitalo
Marketta Nilsen tietää, kuinka tärkeä tuki samanhenkinen yhteisö on. Nyt enontekiöläinen taide halutaan koota yhteisnäyttelyyn Tunturi-Lapin luontokeskukseen.
Katja Keskitalo
– Kyllä mie sanon, että jos mie en olis Enontekiölle tullu, niin ei minusta varmaan koskaan kuvantekijää olis tullu, meinaa Marketta Nilsen, tutummin Marke.
Hän on tullut Enontekiölle vuonna 1974 ja jo heti silloin koki yhden suurimmista elämyksistään.
– Hyvänen aika, täällä on taide-elämää! Yhtäkkiä on taideyhdistys, Marianpäivät, kaikenlaista toimintaa, kursseja paljon, oikein mahoton pöhinä päällä.
Tällä hetkellä Enontekiön taidetoiminta ei ole enää aivan oikealla raiteella hänen mielestään.
– Siihen mie sain herätyksen viime heinäkuussa, kun yksin istuin mietiskelemässä taulujen keskellä teollisuushallin näyttelyssä, Marke myöntää.
Marke oli Ivalossa koko lapsuutensa ja nuoruutensa tuntenut tehneensä yksin taidetta.
– Siellä sanottiin vähä niinku suupielestä, että ”se on taiteilija”. Mikään ei lotkahtanut mihinkään päin.
Hän koki myös, ettei kukaan hänen töitään arvostanut.
– Kipinä oli ollut ja ja olin haaveillut, että jospa joskus pääsisin taidetta opiskelemaan.
Kotona haave tyrmättiin täysin, mutta hän teki sopimuksen, että hakee niin taideteolliseen korkeakouluun kuin opettajakoulutukseenkin.
– Sitten päätetään, että kumpaan mie menen. Taideteolliseen ei juuri kukaan ole päässy eka kerralla, enkä päässy miekään, mutta Ouluun pääsin.
Niin tuli Markesta ensiksi opettaja.
Aivan heti Marke ei Enontekiölläkään pystynyt tarttumaan taide-elämään, sillä hänen poikansa Mihku oli vasta alle vuoden ikäinen. Heidän kotinsa oli Nunnasessa, ja Marke oli aloittanut ensimmäisessä työpaikassaan luokanopettajana Nunnasen koululla. Aina viikonloppuisin Marke ja Mihku ajelivat pikku Fiatilla katsomaan Oula-isää Kautokeinoon.
– Muutama vuosi siinä ensin meni niin, muistelee Marke.
Sitten hän otti pienen breikin työstään, lähti Kautokeinoon ja alkoi taas tekemään taidetta, tauluja ja käsitöitä. Syksyllä 1978 he tulivat takaisin Enontekiölle, ja silloin Marketta kertoo sen lopullisesti ymmärtäneensä, kuinka paljon toimintaa Enontekiön taidemaailmassa oli.
– Sen jälkeen lähin kuitenkin jatkamaan opiskeluja Jyväskylään, jonka jälkeen tulin Hettaan erityisopettajaksi.
Marianpäivillä Enontekiön taideyhdistys piti Hetan vanhalla ala-asteella näyttelyitä ja myyjäisiä.
– Niitä oli useampana vuonna. Taiteilijoita oli paljon mukana, ja yhessä tehtiin julisteet ja yhessä pystytettiin, Marke muistelee.
Hän itse oli aluksi painamillaan tekstiileillä mukana.
Näyttelyjen tiimoilta muistuvat mieleen myös ihmiset, joita hän on tavannut.
– Enontekiö on niin aito kalottipaikka, että täällä ihmiset puhuvat monia kieliä ja menevät sujuvasti rajojen yli ja ovat kotonansa joka puolella.
Se näkyi myös Marianpäivän näyttelyjen aikana.
Ison askeleen Marke otti vuonna 1990 lähtiessään vihdoin opiskelemaan Limingan taidekouluun.
Samanhenkinen taideyhteisö on Marken mukaan erityisen tärkeä.
– Se on ihan ehdoton! Sen tajusin jo aikoinaan Enontekiölle tullessani, ja Limingassa tunne koko ajan vahvistui. Kun on samalla lailla hurahtaneita ihmisiä, niin siitä tulee valtava voimaantumisen tunne ja ideat sinkoilevat.
Taidekoulun ajoilta hän muistaa enontekiöläisyhteistyöstä muun muassa sen, kun Lauri Orava vei yhteisnäyttelyn Kemijärven kulttuurikeskukseen.
– Siellä on komea aula, jossa meiltä oli paljon taidetta.
Mainio homma oli myös se, kun enontekiöläiset pistivät pystyyn taidenäyttelyn Skibottenissa. Siellä oli markkinat, koska olympiasoihtu kulki sen kautta.
– Meitä lähti täältä monta autolastillista täynnä tauluja, Marke muistelee.
Limingan aikoihin Marken tie vei ensimmäisen kerran Kilpisjärvelle. Myöhemmin hän sai sieltä myös viran ja pääsi koululle asumaan.
Kilpisjärvellä oli Marken mukaan omat touhut, ja esimerkiksi näyttelyitä oli tosi paljon.
– Tajusin, että Kilpisjärven koulu on ollut edelläkävijä, kun Anna-Reetta (Niemelä) oli siellä ollessaan alkanut järjestää näyttelyjä, Marke kertoo.
Taidenäyttely pidettiin Marken aikoina kahdesti vuodessa, oli kevätnäyttely ja syysnäyttely.
– Siinä oli mukana kyläläisiä, muita enontekiöläisiä ja sitten vielä minun opiskelukavereita Limingasta.
Kilpisjärven monitoimitalon tulipalossa vuonna 2015 Marke yhtäkkiä menetti lähes kaiken omaisuutensa, mutta juuri koulun tiloissa olleen taidenäyttelyn ansiosta hänen tauluistaan säilyi muutama.
– Siinä meni kuitenkin kaikki ideat ja luonnokset, joita oli valtavasti. Ehkä se oli hyväkin, että ne jäivät tekemättä. Ei pidä aina haikailla sitä, mikä on mennyt, sanoo Marke kuitenkin positiivisesti.
Tekijöiden määrä Enontekiöllä on suuri, ja Marke kertoo aina pitäneensä enontekiöläisestä taiteesta.
– Siinä on ihan oma juttunsa, oma leima ja oma värien käyttö. Sama piirre, joka on ihmisessäkin: ne eivät takerru lillukanvarsiin vaan näkevät isompia linjoja ja linjakkaammin asioita.
Marke tietää omakohtaisesti, että ihmisille voi olla hyvinkin korkea kynnys astua oman taiteensa kanssa esille. Yksi arvokkaimpia asioita on hänen mielestään kuitenkin juuri se, että ihminen löytää sen, mitä haluaa tehdä.
– Toivoisin, että jokainen löytäis ne omat juttunsa, että ne sallittais ja että niitä arvostettais. Taiteilijan tie on koko elämän mittainen, Marke sanoo.
Hän kertoo pelkäävänsä, että muu maailman rynnii tänne täydellä vauhdilla ja hävittää sen omaleimaisuuden, joka täällä on.
– Senkin takia minusta olisi tärkeää, että enontekiöläistä taidetta pantaisiin esille ja näytille nyt. Kosketusta tähän elämään ei saisi kadottaa, Marke painottaa.
”Taiteilijan tie on koko elämän mittainen.
TIETOLAATIKKO
Suuren yhteisnäyttelyn avajaiset huhtikuun alussa
Enontekiön taidetoimintaa halutaan herätellä entiseen loistoon yhteisellä näyttelyllä. Enontekiöläistä taidetta vuosien varrelta -yhteisnäyttely järjestetään huhti-kesäkuun aikana Tunturi-Lapin luontokeskuksessa.
Sitä varten kannattaa valmistautua etsimällä omista aarteistaan niitä, jotka haluaisi esitellä muillekin. Tauluista esimerkiksi näyttelyssä voisi olla mukana kaksi isompaa tai kolme pienempää.
Ilmoittautuminen päättyy Tunturi-Lapin luontokeskukseen helmikuun lopussa, p. 0206 39 7950 tai tunturi-lappi@metsa.fi. Lisätietoja saa samojen yhteystietojen kautta.
