A-
A+
A-
A+
Naalipariskunnan kolmen poikasen pesue
havaittiin Enontekiön tunturialueella
Naalin pesintä onnistui viimein
Naalin pesätarkastuksissa havaittiin, että naali on pesinyt onnistuneesti Enontekiön tunturialueella. Paikalla tehdyn tarkastuksen perusteella naalipariskunnalle oli syntynyt kolme poikasta.
Kyseessä on ensimmäinen kerta yli 25 vuoteen, sillä edellinen varmistettu pesintä oli vuonna 1996 Utsjoella. Metsähallituksen ja WWF:n ylläpitämillä naalin ruokinta-asemilla on tehty viime vuosina aiempaa enemmän naalihavaintoja, joten pesintää on osattu odottaa.
– Pitkäjänteisen, parikymmentä vuotta tehdyn suojelutyön tulokset alkavat nyt näkyä. Tämä ei ole maali, mutta pääsimme eteenpäin, iloitsee ylitarkastaja Tuomo Ollila Metsähallituksen Luontopalveluista.
Metsähallitus vastaa Suomessa naalin suojelusta.
Naali on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Koko pohjoismainen naalikanta kävi aallonpohjassa 2000-luvun alussa vain noin 100 aikuisella yksilöllä. Tällä hetkellä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa arvioidaan olevan noin 450 aikuista naalia. Suomessa liikkuu vuosittain arviolta 10–20 naalia, ja havaintojen määrä on ollut viime vuosina kasvussa.
– On ainutlaatuista, että Suomen pesimälajistosta vuosikymmeniksi hävinnyt laji palaa takaisin. Toisaalta on myös yllättävää, että se palaa tällaisina aikoina, kun ilmastonmuutos etenee pohjoisilla alueilla jopa nopeammin kuin on luultu. Ilmaston lämpeneminen ja sen seuraukset ovat pitkällä aikavälillä naalin suurin uhka, sanoo WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.
Tolvasen mukaan nyt havaitun pesinnän onnistumiseen ja ylipäätään Pohjolan naalikannan kasvuun on vaikuttanut merkittävästi kaksi seikkaa.
Toinen ja luontainen syy on pikkujyrsijöiden syklisten kannanvaihteluiden paluu tunturialueille.
– Aiemmin melko säännölliset myyräsyklit katosivat tunturialueiltamme tuntemattomasta syystä 1980-luvun puolivälin jälkeen lähes täysin, mutta palasivat ainakin toistaiseksi vuodesta 2007 alkaen. Sopulit ja myyrät ovat tunturialueen avainlajeja ja myös naalin pääasiallista ravintoa, Tolvanen kertoo.
Toinen syy on vuosikymmeniä kestänyt yhteispohjoismainen naalin seuranta- ja suojelutyö, jonka tueksi WWF Suomi perusti vuonna 2020 uudelleen naalityöryhmän tämän työn tueksi.
Tärkeimmät naalin suojelutoimet ovat lisäruokinta ja ketunmetsästys tunturialueilla. Metsähallitus ja WWF ovat vieneet lähes 30 koiranruualla täytettävää ruokinta-automaattia naalin esiintymisalueille ja vanhojen pesäpaikkojen läheisyyteen. Automaatit on rakennettu siten, että kettu ei pysty niitä hyödyntämään. Lisäruokinnalla tuetaan ennen kaikkea syntyneiden poikasten selviämistä ensimmäisestä talvesta ja autetaan aikuisia naaleja pysymään parhailla reviireillä heikkojen myyrävuosien yli.
Lisäksi Metsähallitus poistaa yhä ylemmäs tunturialueelle levittäytyneitä kettuja, koska ne ovat suurikokoisempia kuin naalit ja taistelevat naalin kanssa samasta ravinnosta sekä käyttävät samoja pesäpaikkoja.
– Näiden suojelutoimien jatkuvuus on turvattava. Se on ehto naalikannan elpymiselle Suomessa”, Ollila sanoo.
Suojelutyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä Ruotsin ja Norjan kanssa, koska naali liikkuu yli maarajojen. Norjassa naalinsuojeluhanke on vapauttanut tarhaoloissa syntyneitä luonnonnaalien pentuja luontoon parina viime vuotena myös Suomen rajan tuntumaan. Toistaiseksi ei tiedetä, onko Suomessa nyt pesineestä naaliparista uros tai naaras peräisin tästä joukosta. Se voitaneen saada selville kerätyistä dna-näytteistä, jotka analysoidaan myöhemmin.
Pesinnässään onnistunut naaliperhe pysynee vielä jonkun aikaa pesänsä tuntumassa. Vanhemmat auttavat vielä poikasiaan ravinnonsaannissa, mutta syyskuun aikana jälkikasvu alkaa jo lähteä omille teilleen.
TIETOLAATIKKO
Naaleja suojellaan ketunpyynnillä
Juho Keskitalo on jo useana vuonna ollut töissä Metsähallituksella pyytämässä kettuja.
– Helmi-maaliskuusta asti huhtikuun viimishen päivhän saakka eli lupa-ajan olen ollu pyytämässä kettuja Käsivarren yläosassa ja Pöyrisjärven puolela, Keskitalo kertoo.
Työ painottuu kuitenkin enemmän Käsivarteen, sillä siellä naaleja on enemmän ja niille paremmat pesimismahdollisuudet.
Viime keväänä Keskitalo sai kettuja kolmisenkymmentä, mutta parhaana vuonna hän on pyytänyt jopa 69 kettua.
– Lähetän ketut Oulhun ruokavirasthon tutkittavaksi, jossa net tutkithan. Pääasiassa sielä haethan ekinokokkia. Joka ketusta on täytettävä lappu, johon merkkaan esimerkiksi koordinaatit paikasta, missä olen ketun pyytäny.
Enontekiöllä ei muita palkattuja ketunpyytäjiä ole, Utsjoella on yksi.
– Vapaaehtoisia pyytäjiä on lisäksi jonku verran.
Vaikka Keskitalo työstään tykkääkin, sillä se on myös hänen harrastuksensa, niin kyllä siinä painettakin on.
– Jos mennee monta päivää, ettei löyvä kettuja, niin alkaa tuntumhan siltä, että nyt kyllä pitäis saaha tulostaki.
Kilpisjärven ilmat tuovat omat haasteensa, eikä kettujen perään aina edes voi lähteä.
– Tuiskula tai pilvisellä ilmala ei jälkiä näe.
Kahtena vuonna Keskitalo on myös rakentanut naalien ruokinta-automaatteja.
– Tuomo Ollilan ja Antti Ohenojan kans sitte olema vienhet niitä tunturhin tai siirtänhet parempiin paikkoihin.
Ruokinta-automaatit pyritään laittamaan paikkoihin, joissa naalinjälkiä on näkynyt sekä vanhojen pesien läheisyyteen, joita Käsivarren alueella on Keskitalon mukaan toistasataa.
Automaattien riistakameroiden kautta naalien elämää voidaan tarkkailla, mutta on Keskitalo myös omin silmin nähnyt naalin tunturissa kolme kertaa.
– Naali on alkuperänen laji, ja siksi olis tärkeää, että naalikanta saatais elpymhän. Ketunpyynnilä etenki on suuri merkitys tässä työssä. Ruokinta-automaatit auttavat naalia jäämhän siihen aluuhelle, jonka läpi niitä kuitenki kulkee, Keskitalo muistuttaa.
