Muonion koronaepidemia ulottuu Enontekiölle
Kannanotto: Johtajien virat heti hakuun
Hetan koulussa altistuminen
Koronatilanne Tunturi-Lapissa heikkenee nopeasti – myös Enontekiöllä
Ulkopaikkakuntalaisen koronatartunnalla ei vaikutusta paikallisiin
Lapinkylien parlamentti ei hyväksy saamelaiskäräjälain muutosesitystä: "Kulttuuri ja identiteetti elävät edelleen vahvana keskuudessamme"
Juomaveden keittokehotus jatkuu Kyrön Vesihuollon alueella
Juomavesi keitettävä Kyrön Vesihuollon alueella
Saamelaiskäräjälakiesitykselle adressit puolesta ja vastaan
Saamelaiskäräjät käsittelee hallituksen esitystä saamelaiskäräjälain muuttamisesta täyskokouksessaan ensi viikolla
A-
A+
A-
A+
Tunturi-Lapin kesä: Pajalan ilonen lohi
Tiina Tapio
Pajalaan, Pohjois-Ruotsin perukoille tuli 1970-luvun alussa uusi musiikinopettaja etelästä. Nuori opettaja inspiroi monia, myös teiniksi varttuvaa Erling Fredrikssonia.
– Saapi sanoa, että se on aivan hänen takiaan, että minusta tuli muusikko, Fredriksson aloittaa.
Opettaja esitteli Tornionlaakson nuorille kevyen musiikin, etenkin rock 'n' rollin. Opettaja perusti musiikkikerhoja ja rohkaisi eteenpäin lahjakkaita.
– Se on aika hyvin kerrottu siinä Mikaelin kirjassa. Se meni aika lailla just niin.
Hetkinen. Siis Mikael Niemen vuoden 2000 romaanissa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, jossa kuvataan Pajalaa kahden nuoren pojan näkökulmasta?
Siinä juuri.
Musiikinopettajan kannustamana Fredrikssonin tie kulki muusikoksi, teatterinäyttelijäksi ja Tornionlaakson teatterin johtajaksi.
Musiikki oli toki läsnä jo lapsuudenkodissa, jossa laulettiin paljon. Tornionlaakson kansanlaulut soivat Fredrikssonien kotona.
– Laulu oli kauhean iso kotona, Fredriksson sanoo.
Lapsuudenkoti oli omalla arkisella tavallaan taiteellinen. Äiti nauhoitti ihmisten keskusteluja, musisointia ja tavallista elämää, teki ikään kuin äänitaidetta. Materiaalia on jäänyt jälkipolville kuunneltavaksi kasettikaupalla.
– Äiti olis varmaan nykyaikana taiteilija. Mutta eihän sitä sillon, Fredriksson hymähtää.
Perhe asui Peräjävaarassa, parikymmentä kilometriä Kiirunaan päin Pajalan keskustasta. Koti oli täysin meänkielinen, mutta koulussa Pajalassa aukeni toinen todellisuus. Kouluun meänkieli ei kuulunut. Niin oli, vaikka vähemmistö tuolloin oli ummikoita, ruotsinkielisiä, jotka eivät puhuneet meänkieltä.
– Se oli aina vähän se attityd, ette eihän sitä meänkieltä tarvitte sillä lailla.
Oli vielä pitkä matka siihen, että meänkieli suomen ohella nostettaisiin virallisen vähemmistökielen asemaan tai että kielellä tehtäisiin kulttuuria.
Oli toisenlainenkin attityd, asenne. Pajala ja Tornionlaakso on periferia, josta on lähdettävä.
– Se oli se, ette emmä met jää tänne.
Moni lähti etelään, harvempi jäi. Niin lähti myös Fredriksson, joka meni opiskelemaan Piitimeen musiikkiakatemiaan.
– Mie halusin vain oppia enempi. Mie olin tosi innostunut tulla pedagogiksi, että mie en oikeasthaan missään vaiheessa kuvitellut, että mie tulisin muusikoksi.
Fredriksson jatkoi etelämmäs Norrköpingiin, ja elämään astui myös teatteri. Fredriksson oli mukana perustamassa lastenteatteria ja kiersi maata yhteensä viisi vuotta lastenteatteria esittämässä.
– Se oli semmonen, että tätä mie haluan!
Fredriksson ei ole koskaan suunnittellut uraansa tarkasti eteenpäin, vaan mennyt aina mennyt intuition varassa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vahvemmin intuitioon voi luottaa. Kun hän työskenteli 1990-luvun teatterissa Tukholmassa, erään koreografin eräs kommentti herätti mielenkiinnon.
– Hän sano, että pitäis tehdä näytelmä siitä, miten tornionlaaksolaiset syntyi.
Työtoverin heitto alkoi elää Fredrikssonin päässä. Tuli mieleen vanha legenda 1600-luvulta: löytyi malmia sattuman kautta, ja niin syntyi Pajala.
Fredriksson mietti, että syntysaaga pitäisi saada näyttämölle, ja Tornionlaakson teatteri voisi sen esittää. Mutta kuka sen kirjoittaisi?
– Mikael (Niemi) sano mulle sitte, että kuulepa, sie kirjotat tämän. Sie tämän tehet.
Fredriksson empi, koska ei ollut koskaan ennen kirjoittanut näytelmäkäsikirjoitusta, mutta alkoi lopulta hahmotella musiikkinäytelmää, jossa oli sekä meänkieltä että ruotsia.
– Mie aattelin, että mie en tästä pääse erhoon muuten. Mie sukelsin siihen historiaan, se otti minut kiinni.
Syntyi Ilonen lohi, Den Lycklige Laxen, Pajalan syntyhistoria 1600-luvulta nykypäivään. Kun pääosin harrastelijavoimin tehty näytelmä kantaesitettiin vuonna 1999, Fredriksson koki vahvasti, että aika on nyt toisenlainen. Tornionlaakson teatteri loi kulttuurista pääomaa. Meänkieli oli saanut arvonnoston ja vähemmistökielen aseman. Sillä saattoi tehdä kaikenlaista kulttuurisesti mielenkiintoista.
– Se attityd olikin muuttunut, ette tämä on tärkeää.
Fredriksson mietti, että tännehän voisi palata ja täällähän voisi jopa elää kulttuurin töissä. Esikoispoika Isidor syntyi, ja eteläruotsalaisen Jenny-vaimon kanssa päätettiin jäädä pohjoiseen. Päätös ei ollut aivan helppo: välissä on tuhat kilometriä. Perhe on parissakymmenessä vuodessa kotiutunut Tärännön kylään ja lapsia on nyt neljä, joista on osa jo maailmalla.
Se on Meänmaa ja teän maa, yhessä laulut nyt laulethaan.
Jord-yhtye lauloi Meänmaasta vuoden 2011 albumilla Nice Matka, ja yhtenä neljästä laulajana oli Fredriksson. Moni muistaa Erling Fredrikssonin etenkin Jord-kansanmusikkiyhtyeen jäsenenä, laulaja ja kontrabasistina. Yhtye lauloi myös ruotsiksi, mutta meänkieli oli ykkönen.
– Oli se meile tosi tärkeää tehhä lauluja nimenomaan meänkieleksi, ja varsinki jälkikätheen sen käsittää, kunka tärkeitä me olimme monile.
Oonhan meilä vielä kieli, Jord laulaa samannimisessä laulussa.
Vaikka meänkieli on tunnekieli, on sillä kirjoittaminen aina haaste, jossa pitää hyväksyä se, ettei sanavarasto ole yhtä laaja kuin ruotsissa. Siksi meänkieliset onnistumiset jäävät mieleen. Nice Matka -levyllä on kappale Kaikki on hiljaa, tekijänsä soolona esittämä herkkä lapsen nukutuslaulu, jossa Fredriksson kokee, että kaikki meänkieliset sanat löysivät kerrankin paikkansa juuri kohdillleen.
Kappaleen vastaanottokin sen kertoo.
– Muistan ko olin Äkäslompolossa sitä esittämässä, ja monet tulivat sanomaan, että olipa vain hyvä.
Jord-aika oli taiteellisesti antoisaa. Yhtye pantiin telakalle muutama vuosi sitten Fredrikssonin aloittaessa Tornionlaakson teatterin johtajana. Se on eräänlainen uran huipentuma, soihtu, jota hän kantaa ylpeästi.
– Joskus vieläki, ko ajan Pajalaan aamula töihin, mie mietin, onko se juuri tosi, ette meilä on tuommonen teatteri täällä ja mie saan olla sen johtaja.
Teatteri toimii paitsi Pajalassa myös Kiirunassa, Övertorneåssa ja Haaparannalla ja tekee kiertueita maakunnassa. Tuotantoja on ruotsiksi ja meänkieleksi, ja ruotsinkieliset tuotannot pyritään tekstittämään, mutta tekstitystä tehdään myös toisinpäin.
– Se on statement, mutta on se statement toisinkin päin ko tekstitämme meänkielestä ruottiksi.
Fredriksson toivoisi, että myös Suomen puolelta käytäisiin enemmän katsomassa teatteria rajan toisella puolella. Koronan helpotuttua myös rajan ylittävät yhteistyöt ovat mahdollisia. Lokakuussa on tulossa yhteisproduktio rovaniemeläisen Piste Kollektiivin ja Kvääniteatterin kanssa.
Tänä kesänä Ilonen Lohi -musikaali saa jatkoa. Käsikirjoittaja on kirjaillut kaksikymmentä vuotta lisää historiaa, ja teatteria esitetään jälleen Tornionjoen rannalla Pajalan keskustassa.
Kuten 20 vuotta sitten, kesäteatterinäyttelijät ovat kaikki innokkaita harrastelijoita. Teatteri on yhdessä tekemistä, parasta lääkettä ajallemme niin tyypillisiin vastakkainasetteluihin.
– Mie koen, että tämä on nyt ainaki yhtä tärkeä, jos vielä enempi tärkeä saaha ihmisiä tekehmään yhessä.
Tunturi-Lapin Kesä -lehti on jaossa ympäri Tunturi-Lappia koko kesän sekä maksutta luettavissa täällä.
TIETOLAATIKKO
