Tunturissa tuulee, mutta kuinka paljon kovemmin kuin laaksossa? – Pallaksen onnettomuus johti uuden Tunturisää-palvelun kehittämiseen
Kilpisjärvi loistaa Madridin kulttuuri-instituutissa - valokuvaaja on käyttänyt teosten musteena pohjoisen marjoista kerättyjä pigmenttejä
Kunnanhallitus haluaa selvityksen EKA:n taloudellisesta kokonaistilasta ennen kuin näyttää vihreää valoa Kilpisjärven vuokratalolle
”Se kaikki, mistä nautin, oli koko ajan siinä” – Haltin huipulla maisema peittyi pilviin, mutta matka on tärkeintä, toteaa Suomen korkeimman tunturin huiputtamisesta elokuvan tehnyt Kanerva Jääskeläinen
Kilpisjärvi antoi ensimmäisenä pilkkipäivänä yhden sintin ‒kaikki eivät saaneet kairattua paksun jään läpi
"Tuohon käthen!" karjaisi Paavo Postitonttu – Viiman iltamia ei vauhdin puute vaivannut, jutussa yhdistyksen ja lukijoiden kuvat
Saamelaispaliskunnat palkkasi Birgitta Eiran – ”Uudessa tehtävässä yhdistyy minulle kaksi tärkeää asiaa”
Pukki pani suut makiaks niin pieniltä kuin vähän suuremmiltakin myyjäisvierailta – Sattuiko tuttuja kuviin?
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Totuus- ja sovintokomission puheenjohtaja Hannele Pokka: ”Monet lapset menettivät yhteytensä kieleen – vaikutukset näkyvät yhä”