Muualta Lapista

Lea Mikkola aloitti ompelun 18-vuotiaana, eikä hänellä ole juurikaan ostovaatteita

Lea Mikkola (o.s. Mäntylä) istahti ompelukoneen ääreen ensimmäisen kerran 18-vuotiaana ja jatkaa yhä eläkeikäänsä lähestyessään.

Lea ompelee työkseen Sodankylässä Pirita Design-yrityksessä kolmena päivänä viikossa. Hän paluumuutti Sodankylään vuonna 2005. Sitä ennen hän työskenteli teollisuusompelijana vuosikymmeniä Hausjärven Oitissa.

Sodankylään Lea palasi rakkauden perässä tavattuaan Oitissa Lapin miehen kypsillä kymmenillään.

– Olin 43-vuotias, kun tapasin Joukon (Mikkola), joka oli reissutyössä etelässä. Kun aloimme puhua yhteen muuttamisesta, Jouko sanoi, ettei hän voisi koskaan asua etelässä. Olin vähän kauhuissani, mutta tyttäreni kannusti minua sanomalla, että anna palaa vaan, jos vielä tuossa iässä olet löytänyt rakkauden.

Pariskunta muutti Sattasjokivarteen Väkkärään Joukon omin käsin rakentamaan pieneen tupaan. Muutto oli tammikuun kaamoksessa ja etelästä muuttajaa alkoi arveluttaa sopeutuminen.

– Mietin, että miten minä asfalttiprinsessa sopeudun sinne kairaan. Ensimmäinen vuosi meni ja sopeuduin. Olin jonkin aikaa työttömänä, mutta tekemistä riitti puutöissä ja käsitöitä tehden. Minä aloin kulkea kirkonkylällä työssä muun muassa pesulassa, joka oli silloin Jääkäriprikaatin alueella, missä oli myös korjausompelutöitä.

Rakastunut pari viihtyi Väkkärässä 15 vuotta, kunnes he alkoivat miettiä ikääntymistään ja pariskunta hankki talon kirkonkylältä. Puolisot olivat yhteen mennessään olleet itsenäisiä ja omia asioitaan tekemään tottuneita ja kun kumpikin osaa kunnioittaa toisen olemisen laatua, se yhdistää.

– Jouko rakentelee omia projektejaan ja minä omiani.

Myöhemmin Lean tytär on muuttanut myös Sodankylään, joten myös mummottelu ja tyttären tapaaminen on helppoa.

Sodankylään sopeutuminen oli helppoa, sillä olimmehan perheen kanssa viettäneet täällä kaikki kesälomamme. Täällä oli äidin puolen suku serkkuineen ja muutenkin paikat tuttuja.

Teline kirjoneuleohjeille on viimeisin Lean arjen keksintö. Hän rakensi telineen vanhasta hyllystä ja leikkuulaudasta.

– Ruuvasin siihen pari rimaa ja nyt ohje pysyy pystyssä näköetäisyydellä niin, ettei tarvitse koko ajan tiirailla sitä. Pitää vielä leikkuulauta maalata.

Nojatuolia, jossa Lea kutoo, koristaa värikäs jämälangoista virkattu peite, joka syntyi puolivahingossa: se lähti liikkeelle mummon neliöistä ja kasvoi mittansa ja käyttötarkoitukseensa vähitellen käytössä olleiden lankajämien myötä.

Mummon neliöiden virkkausohjeen löydät tästä.

Tässä kuvalliset ohjeet.

Kutoessaan Lea nauttii hiljaisuudesta. Hän ei katsele samalla televisiota, eikä kuuntele radiota tai äänikirjoja.

– Kerran kokeilin katsoa samalla televisiota ja heti aloin tehdä virheitä.

Lea ompelee saumurilla suurimman osan vaatteistaan.

– Ei minulla juurikaan ole ostovaatteita.

Hän hankkii verkkokaupoista vain puuvillakankaita. Materiaaleiksi käyvät myös kirpputorilöydöt. Tyttären kirpputorilta ostamasta viltistä ja lakanasta hän ompeli lapsenlapselleen takin.

– Pussilakanoista saa usein hienoja kankaita, joista voi ideoida monenlaista.

Kotia koristavat tilkkutöinä valmistuneet tyynyt. Ompelukori on saanut koristeekseen tilkuista ommellun päällysteen.

Lea ei yleensä käytä malleja, vaan suunnittelee itse, kirjoneulemallit syntyvät laskemalla ne ruutupaperilla.

– Teollisuusompelijan työ oli samojen kappaleiden ompelemista. Vaihtelua työhön toi se, että halusin opetella kaikki tehtaan koneet ja niin saatoin vaihtaa tarvittaessa toiselle koneelle ja tehdä tarpeen mukaan kaikkia työvaiheita. Opin koska olen kunnianhimoinen ja tarkka.

Yksi kodin huoneista on Lean käsityöhuone, jossa hän ompelee saumurilla. Kodissa näkyy emännän kädenjälki kaikkialla, muun muassa seinät hän on tapetoinut itse. Puolison työtä on ollut kodin remontoiminen.

– Olen rohkea kokeilija ja alan tuumasta toimeen, se on huono puoleni, etten malta alkaa mittomaan tarkasti esimerkiksi tapetointia aloittaessani, Lea kertoo esitellessään kodin vessaa, jonka seinä on tapetoitu syvänvärisellä kukkatapetilla. Seinän yläosassa tapetti on loppunut kesken, mutta se ei riko kaunista kokonaiskuvaa.

Osan peruskoulustaan Lea kävi Ruotsissa, mistä perhe palasi Suomeen, kun Lea aloitti neljännen luokan. Hän muistelee hetkeä, kun hän opetteli ääneen suomeksi lukien biologian kokeeseen. Isä kuunteli vieressä tyttärensä lukemista.

– Kukaan ei vaan huomannut kysyä, ymmärränkö lukemaani. Sieltä se juontaa, etten ollut oikein lukuihmisiä, joten siksi koulut jäivät pakollisten jälkeen. Sisareni taas lukee ja kirjoitta, mutta ei tee käsitöitä.

Koulussa tekstiilityön opettaja kannusti Leaa.

– Ompelija. Siinä sinulle ammatti, opettaja totesi.

Myös Lean äiti ompeli ja kutoi. Hän ompeli vaatteet myös lapsilleen. Kun muut pukeutuivat 1970-luvulla ostofarkkuihin, Lea kulki äidin ompelemissa.

– Olivathan ne sopivammatkin, kun olen tällainen pitkäjalkainen ja hoikka. Ei sellaiselle mallille tahtonut löytyä valmiita vaatteita.

Ensimmäisestä ompelijan palkastaan Lea päätti ostaa itselleen valmisvaatteen miettimättä yhtään, paljonko se maksaa. Nyt hän hymähtää silloiselle ajatukselleen.

– Nykyäänhän sitä osataan arvostaa itse tehtyä enemmän.

Käsitöihin liittymätön Lean arjen pelastaja on yhdellä kertaa suurempi erä valmiiksi tehtyä kaurapuuroa, jossa on mukana vaikkapa siemeniä.

– Ei tarvitse joka päivä keitellä, sillä puuro säilyy pitkään jääkaapissa. Sieltä voi ottaa ja lämmittää. Flunssa-aikana maistuu itse tehty inkivääri-sitruuna-vesi.