Linnassa nähdään sodankyläläisiä kädentaitoja: Minna Kohvakka teki korvakorut ystävälleen, Sinikka Säkkinen pukee kansanedustajan
”Tuntsan miehet puhuivat alkusyksystä, ettei siellä meinannut mahtua joukkoon” – Näin hirvenpyynti on sujunut Itä-Lapissa
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Valtuusto käsittelee uudelleen asian, jossa se päätti aiemmin sijoittaa EKAn vapaaseen pääomaan, taustalla yhtiön alv-velvoitteiden laiminlyönnit
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Totuus- ja sovintokomission puheenjohtaja Hannele Pokka: ”Monet lapset menettivät yhteytensä kieleen – vaikutukset näkyvät yhä”
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Pride-liput salkoon myös Utsjoella – Nuorisovaltuusto: Liputuksella kunnan takapajuista mainetta voidaan parantaa