Kulttuuri

Ei ihan tavallinen rikoskertomus – Markku Tasala löysi vihdoin asiakirjat, jotka kertovat, mitä Hätäsen talossa joulukuisena yönä 1905 tapahtui

Kirvessurmista ilmestyy tässä kuussa Markku Tasalan kirja, josta hän on kertomassa viikonlopun Kaunis kaamos -tapahtumassa.

Kylissä kiertänyt tinuri surmasi kirveellä Loviisa ja Juho Raattaman ja heidän aikuisen poikansa Hermanni Raattaman näiden kodissa Raattamassa Kittilässä 15. joulukuuta 1905 aamuyöllä. Surmaaja myös haavoitti perheen 17-vuotiasta tytärtä Selmaa sekä apuun hälytettyä Oskar Auttoa. Surman uhrit on haudattu Kittilän hautausmaalle. Viereisessä haudassa lepää perheen Hilma-tytär, joka oli surmien aikaan kymmenvuotias ja kuoli runsaat kaksi vuotta niiden jälkeen. Kuva: Mari Palomaa

Kattilanpaikkaajana kylissä kiertänyt mies surmasi kirveellä pariskunnan ja heidän poikansa Raattamassa Hätäsen talossa joulukuussa 1905. Markku Tasala kuuli vanhasta tapauksesta ensimmäisen kerran työskennellessään Lapin Kansan aluetoimituksessa Kittilässä 1970–1980-lukujen taitteessa. Siitä kertoi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä