Muualta Lapista

Harald Helanderin viimeinen taistelu: ”Erämainen Inarijärvi ja luksushotelli eivät sovi yhteen - ajatushan on täysin sairas”

– Katso, sinivuokko! Tähän pihalle nousee aina oikea sinivuokkojen polku, joka ottaa vieraat sydämellisesti vastaan Pyrynmaahan, kertoilee hyväntuulinen erämaataistelija Harald Helander toivottaessaan Inarilaisen toimittajan tervetulleeksi kotiinsa Ivalojoen rannalle.

Artikkeli on julkaistu alunperin Paikallislehti Inarilaisessa kesällä 2023.

Harald Helander, 89 vuotta, on hyvällä tuulella, tapansa mukaan. Tekemistä on miehellä riittänyt Ivalojoen rannalla. Hän on tänäkin keväänä jatkanut ikuisuusprojektiaan ja istuttanut pieniä lehtikuusia Pyrynmaahan.

– Jätän jotain kaunista jälkeeni, kun lehtikuuset jäävät tänne kasvamaan...

Ennen kuin menemme sisälle, käymme kierroksen Pyrynmaalla ja ihailemme myös rannan niittyä, jossa juhannuksena on kaunis kulleroniitty.

– Kuule, käytä polkua, huomauttaa Harald ystävällisesti, kun toimittajan jalka hairahtuu polulta kulleroniitylle.

– Minä käsin niitän tämän joka vuosi. Vielä on ollut voimaa...

Pihalla olevista komposteista Harald on erityisen ylpeä. Ne ovat ekologisia komposteja viimeisen päälle, eikä niihin ole ruiskittu mitään kemikaalisia kompostiherätteitä. Muutama tiiliskivi on jäänyt kompostien päälle painoksi, kun Harald ajatteli toukokuussa, että kompostit lähtevät seilaamaan, jos Ivalojoki yltyy tulvimaan.

Ulko-ovea vastapäätä on vanha mänty, ehkä 500-vuotias. Mänty seisoo pystyssä vielä pitkän aikaa ja aikanaan se harmaantuu ja kelottuu. Silloin Harald ja Margareta-vaimonsa ovat jo muuttuneet osaksi luonnon kiertokulkua Pyrynmaassa.

Pyrynmaa on lahjoitettu Luonnonperintösäätiölle. Harald on hyvillään siitä, että Pyrynmaa on suojelualuetta. Hän uskoo, että säätiö löytää hyvää käyttöä myös päärakennukselle, sen jälkeen kun Harald ja Margareta ovat nukkuneet pois.

– Tässä voivat luonnonsuojelijat kokoontua ja pitää vaikka erilaisia kursseja. Näen sieluni silmin, että tämä on eläväinen rakennus ja luontoihmiset pitävät tästä huolta.

– Olen katsonut meidän tuhkille paikan tuolta ylempää. Se on siinä, mihin vieraat yleensä jättävät autonsa. Siihen meidät ripotellaan aikanaan. Pappikin saa tulla lausumaan muutaman sanan, jos haluaa.

Harald taputtelee vanhaa pihamäntyä, joka on hänen sanojensa mukaan vielä ”täydessä voimassa”. Ihmekös tuo, kun Harald kaataa männyn juuristolle kaiken käyttöveden mitä keittiöstä tulee.

– Eilen katsoin, kun kirjosieppopariskunta ajoi oravan pakoon. Ne syöksyivät yhdessä oravan kimppuun ja tekivät yhteistyötä, hän myhäilee.

– Hirvi tuli kerran pihalle syömään istutuksia ja minun täytyi komentaa se kauemmaksi.

Haraldin alkukesän päivät ovat olleet täynnä kaikenlaista puuhaa Pyrynmaalla. Hän on tehnyt sisällä pieniä muutostöitä, jotta Margareta-vaimon on helpompi viettää kesää kotonaan.

– Margareta on nyt talven ollut Ivalon terveyskeskuksessa. Hän on muistisairas, mutta kaipaa aina tänne kotiin, koska täällä on tutut paikat ja virikkeellinen ympäristö. Kaikki on nyt valmista, että hän voi tulla ja terveyskeskuksessa opin hoitajilta miten häntä hoidetaan. Ja minulle on luvattu myös apua tänne Pyrynmaahan.

– Minulle tuli talvella revähtymä, jonka paraneminen kesti pitkään. En jaksanut liikutella Margaretaa ja hänet oli pakko luovuttaa sairaalaan. Ystävät kantoivat tänne puita sisään, jotta sain lämmittää taloa sillä välin kun tervehdyin. Olen niin kiitollinen, että nyt on kesä ja saan Margaretan tänne luokseni. Olen käynyt häntä joka iltapäivä katsomassa terveyskeskuksessa. Olen aina vähän sekaisin, kun lähden sieltä pois, sillä hän aina sanoo, että vie hänet täältä kotiin. Se on raastavaa.

Tietokonetta Pyrynmaan kodista ei löydy. Harald olisi insinöörimiehenä toki oppinut tietokoneen käytön, mutta ei sellainen häntä kiinnosta. Hän lukee kirjoja, kuuntelee radiosta uutisia. Kirjeet lehtiin, Helsingin herroille ja eri puolille maailmaa, hän kirjoittaa käsin.

– Siksi kai ne luetaankin, kun käsin kirjoitettu kirje on harvinaisuus, tuumailee Harald ja katselee kirjepinoa, jotka puolestaan ovat vastauksia hänen kirjeisiinsä. Yksi kirje näkyy tulleen Satu Hassiltakin, joka aloittaa kirjeensä; Hei Harald ”Hirmuinen”...

Menemme ovesta sisään. Eteisessä on rehti pino villasukkia. Vieraat jättävät tähän ulkokenkänsä ja laittavat jalkoihinsa mukavat villasukat.

Kuin nyrkki kasvoihin

Harald Helander pääsi valtakunnanjulkisuuteen kesäkuun alussa, kun Ilta-Sanomat teki pitkän reportaasin otsikolla ”Taistelu Inarijärvestä”. Jutussa kerrottiin Jasper Pääkkösen ja Veikko Lesosen suunnitelmista rakentaa luksushotellit Inarijärven rantaan. Ilta-Sanomat oli haastatellut myös Harald Helanderia sekä Inarin Luonnonystävien puheenjohtajaa Ilkka Roinista, jotka selkeäsanaisesti olivat Pääkkösen ja Lesosen hankkeita vastaan.

– Sen jutun ilmestymisen jälkeen menin huoltoasemalle. Miehet huutelivat sieltä pöydistä, että hyvä Harald, taistele! Olin tietenkin mielissäni, että he kannustivat, mutta sanoin, että tulkaa mukaan taisteluun, minä olen jo liian vanha mies tappelemaan yksin erämaisen Inarijärven puolesta, hän sanoo.

Harald silmäilee Ilta-Sanomissa ollutta isoa Inarijärven kuvaa, jossa sattuu olemaan myös rautainen kalastusvene. Harald ilahtui suunnattomasti, kun kuuli, että sehän on vanhan ammattikalastajan Matti Ropposen vene. Kuinka sopivasti se sattuikin kuvaan!

– Minähän en kalasta, ja harvoin edes syön kalaa, mutta Margareta tykkää kalasta. Kerran huomasin, että joku mies myy Ivalon torilla kalaa ja menin sitten ostamaan kalaa. Siellä oli Matti Ropponen ja hän laittoi minun nimeni muistikirjaansa, koska olin uusi asiakas.

– Matti tuli minulle vähitellen tutuksi ja sitten huomasin Inarilaisesta haastattelun, jossa hän toivoi, että Jasper Pääkkösen hotelli tulisi jonnekin muualle kuin Nanguniemeen. Mutta samalla hän huokaisi, että ei hän, yksi pieni ihminen, mahda tälle asialle yhtään mitään.

– Minä ajattelin, että tässä on mies, jossa ei ole mitään epäaitoa, hän on rehti mies, jolla on sydän paikallaan ja hän on semmoinen tavallinen kansalainen, joka murehtii erämaisen Inarijärven katoamista. Minä kirjoitin sitten Inarilaiseen, että tästä miehestä pitää tulla Vuoden inarilainen, ja ihme tapahtuikin, ihmiset äänestivät hänet vuoden inarilaiseksi.

Harald sanoo, että Matti Ropponen puhuu sydämestään ja hänen kaltaisiaan pitää kuunnella, eikä luksushotellien puuhaajia, jotka yrittävät tuoda Inarijärven rannoille miljonäärejä huippuluokan luksushotelleihin.

– Eihän luksus ja Inarijärvi sovi mitenkään yhteen. Luksus on kuin nyrkki kasvoihin. Ja nykyään puhutaan yhä enemmän ekologisuudesta, uudesta ilmastolaista ja vihreästä siirtymästä. Eikö näyttelijä Jasper Pääkkönen ymmärrä, että kestävää kehitystä olisi se, että hän rakentaisi hotellinsa olemassa oleviin kyliin.

– Nanguniemessä ei ole tietä, ei mitään infraa. Tämähän on sairas ajatus, niin sairas ajatus, että Nanguniemeen erämaiselle rannalle pitäisi rakentaa joku maailman loistoluokan hotelli.

Oikeat Lapin-kävijät eivät kaipaa loistoa

Harald Helander hymähtelee ja päivittelee, kun hän ajattelee näyttelijä Jasper Pääkköstä. Hän ihmettelee, kuinka Pääkkönen, joka esiintyy luonnonsuojelijana, kehtaa puhua jostakin korkean tason luontomatkailukohteesta.

– Ja hänhän on näyttelijä. Kuinka helppoa hänen on puhua ympäri kunnanvaltuutettuja. Kaikki menevät lankaan.

Harald sanoo, että todelliset luonnonystävät eivät tarvitse mitään loistoluokan juttuja, eikä luksusmökkejä.

– Ihminen, joka rakastaa luontoa ja Lapin viimeisiä erämaita, hänelle riittää teltta tai kotimajoitus. Kotimajoitusta pitäisi enemmän suosia täällä Inarissakin, koska siinä raha jää paikkakunnalle, eikä miljonäärille, joka ei tarvitse yhtään mitään, eivätkä he jaksaisi edes olla kovin pitkään Inarijärven rannalla, olipa siellä kuinka korkean tason hotelleja hyvänsä.

Kuin Sheriffi-elokuvan Gary Cooper

Harald Helander pyöräyttää toimittajalle ja kylään tulleelle Inarin Luonnonystävien puheenjohtajalle Ilkka Roiniselle ”Haraldin bravuurin” eli vastapaistetut räiskäleet itsetehdyn marjahillon kera, ja kahvit päälle.

Harald muistelee lättyjä paistellessaan, kuinka hänen ja Margaretan elämä lähti aikoinaan alkuun Ivalojoen rannalla.

– Pystytin tänne ensin intiaanikodan, jossa asuimme myös talven. Moni kävi meitä tervehtimässä talven aikana, etenkin poromiehet, koska se kota kiinnosti heitä, ja samalla sen asukkaatkin. Sillä tavalla sain tutustua tämän perän ihmisiin, koska kotaan oli helppo tulla.

Harald kertoilee, kuinka Pyrynmaan päärakennusta rakenneltiin pikkuhiljaa laajemmaksi.

– Kun vieraita tuli, niin kaikki joutuivat töihin. Teimme päivät töitä ja illalla olikin sitten mukava istua nuotiolla, paistaa lettuja, syödä ja kertoa tarinoita.

Harald esittelee talon pitkän ja painavan kurkihirren, joka kannattelee koko rakennusta. Kahdestaan hän sen veti taljalla sisään Margaretan kanssa. Taloa suunnitellessaan Harald piti huolen siitä, että ikkunoita on riittävästi, ne antavat valoa sisään ja jostakin ikkunasta täytyy näkyä Ivalojoki. Kaappeja talossa ei ole tilaa viemässä, eikä siis yhtään repsottavaa kaapin oveakaan. Mutta sitäkin enemmän on seinien vierustoilla puusta tehtyjä kauniita penkkirivistöjä. Penkkien istuimet voi nostaa ja niiden alla on tilaa vaatteille ja kaiken maailman tavaroille.

Harald muistelee isäänsä, joka oli talvisodan veteraani. Jatkosotaan hän oli jo liian vanha. Hän muistelee aikaa heti sodan jälkeen. Ei ollut aina ruokaa kasvavalle nuorelle. Kveekarit lähettivät Amerikasta kauraryyniä Eurooppaan. Oli ihmeellistä, kuin sai syödä kylläkseen.

– Minä käyn välillä kävelemässä sankarihautuumaalla. Jokaisen, joka on isänmaallinen, täytyy käydä siellä ja miettiä asioita. Olen miettinyt Venäjää. Kuinka aikanaan tänne haluttiin saada rikkaita venäläisiä ja heille datsoja Inarijärvelle. Saimaan rannoilla niitä datsoja nyt on ja kaikki tyhjillään. Ja entä kiinalaiset? Aikoinaan koko valtuusto matkusti Kiinaan hakemaan kiinalaisia tänne.

Luonnonsuojeluveteraani on aikanaan ehtinyt Venäjällekin luontoa puolustamaan. Se oli Montsegorskissa, jossa muu porukka ajatteli, että vain Harald on kyllin hullu ja rohkea menemään ensimmäisenä sulattoon.

– Tilanne tuntui mahdottomalta. Pyysin, jos on vanhoja suomalaisia jumalia, niin jumalauta, auttakaa...

Harald muistelee Kessin taistelua. Hän pysäytti Kessissä koneen. Poliisit marssivat luonnonsuojelijoiden luokse, etunenässä nimismies Heikki Karhu.

– Nimismies Karhu puristi minun kättä ja huomasin, että herra jestas, tuo mieshän on meidän puolella, vaikka viran puolesta hänen täytyi toimia toisin. Kunnanjohtaja Antti Korhonen sanoi, että jos huomenna tulet kylille, niin saat turpiin.

Margareta-puoliso kuunteli kotona radiosta Kessin tapahtumia. Kun Harald viimein tuli kotiin, niin Margareta lausahti, että hänestä tuntui radiota kuunnellessa kuin Harald olisi ollut Sheriffi-elokuvan yksinäinen tähti, Gary Cooper.

– Siinä lännenelokuvassa rehti sheriffi yrittää etsiä tukijoita kylältä, mutta heitä ei löydy. Kaikki sulkevat ovensa, sheriffi jää yksin. No, en minä kyllä silloinkaan ajatellut, että olen yksin. Kyllä ivalolaisilta tuli tukea silloin ja vielä enemmän sitä on tullut nyt, kun taistellaan Inarijärvestä. Inarijärvi on meille pyhä.

Kaarteessa puolustetaan Inarijärveä

Harald Helander ei olisi kaivannut enää tätä viimeistä sotaansa. Hän olisi halunnut elämänsä ehtoolla viettää aikaa Margaretan kanssa, olla kaikessa rauhassa Pyrynmaassa, ja meloa vielä Inarijärvellä, jossa hän meloi ensimmäisen kerran jo 50 vuotta sitten.

– Mutta Inarijärvi on niin ainutlaatuinen järvi maailmassa, että taistelen sen puolesta viimeisillä voimillani.

Kun Harald Helander on alkukesän aikana jutellut ystäviensä kanssa ja vaihtanut ajatuksia myös fiksujen luonnonsuojeluhenkisten lääkäreiden ja hoitajien kanssa terveyskeskuksen vuodeosastolla, hän vakuuttui siitä, että kesän aikana täytyy järjestää iloinen Inarijärvi-tapahtuma.

– Olisiko se sitten nimeltään Inarijärvi-mielenosoitus tai Inarijärvi-päivä. Olen keskustellut asiasta myös Inarin Luonnonystävien kanssa ja tapahtuma järjestetään näillä näkymin Inariviikkojen aikana. Ajankohta on torstaina 27.7. kello 14 ja paikkana Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre.

– Puhumme ja puolustamme Inarijärveä. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kuntalaiset ja kaikki Inarijärven ystävät. Olen kirjeenvaihdossa luonnonsuojeluhenkisten poliitikkojen, kuten Satu Hassin, Pertti Salolaisen ja Sirpa Pietikäisen, kanssa, ja toivottavasti hekin tulevat paikan päälle. Myös Inarijärven puolustaja, kirjailija Seppo Saraspää täytyy saada mukaan, suunnittelee Harald.

– Olen tutustunut Ivalon uuteeen kouluun ja tiedän, että Kaarteen juhlasali on tilava ja viihtyisä. Pidetään sopivasti puheita ja sopivasti laulua ja musiikkia, niin saamme mukavan Inarijärvi-päivän. Ja minun mielestäni tuon tapahtuman pitää olla iloinen tapahtuma.

Kysyn vielä puolileikilläni Haraldilta, kutsutaanko Jasper Pääkkönen paikalle puhujaksi?

– Hän voi tietysti tulla paikan päälle. Mutta että puhujaksi....voi, hän on niin toista maata kuin me, jotka haluamme säilyttää erämaat erämaana, hymähtelee Pyrynmaan isäntä Harald Helander.

Saariselällä on luksusta tarpeeksi, sinne voi mennä, jos haluaa juhlia. Ihmiselle, joka rakastaa luontoa, riittää teltta.