Paikallisuutiset

Heikki Tourusen työpanos seurakunnassa kasvaa, mukaan saadaan musiikki

Tehtäväkuvaan suunnitellaan kuuluvan jumalanpalvelusten musiikki kerran kuukaudessa, ulkopuolelle jäisi vastuu hautajaisiin ja vihkimisiin liittyvästä musiikista.

Heikki Tourunen (vasemmalla) oli mukana avustamassa piispan messussa, kun kirkkoherra Teemu Aalto (oikealla) asetettiin virkaansa. Kuva: Katja Keskitalo

Kirkkoneuvosto on päättänyt, että Enontekiön seurakunta palkkaa Heikki Tourusen vt. nuorisotyönohjaajaksi 100-prosenttisesti elokuun alusta lähtien vuoden 2025 vuoden loppuun saakka. Tourusen nykyinen sopimus seurakunnassa on 80-prosenttinen, ja hänen tehtäväalueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, varha

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä