Paikallisuutiset

Kottarainen, Enontekiöllä ennen tuttu lintu katoamassa Lapista

Uiva ja lentävä karjuja, Härkälintu, piipahtaa joskus Enontekiöllä.

Kottarainen on pihapiirien lintulaji, jonka keväinen saapuminen ja pesinnän aloittaminen pöntössä tai puunkolossa on kiinnostanut ihmisiä jo silloin, kun linnut eivät olleet harrastuksen kohde. Tietoa kottaraisista kuitenkin oli, sillä ne kuuluvat maaseudun ekosysteemiin ja kansanperinteeseen Lappia myöten.

Kottaraisen pohjoissaamenkielisellä nimellä on vahva yhteys ruotsin kieleen, joten lajilla on tärkeä osa saamenkielisen alueen linnuston historiassa.

Hetan kottaraisista on kirjallisuudessa tietoja 1930-luvulta lähtien, jolloin V. J. Kurkisalo niitä kirjasi. 1950-luvulla Markkinan kottaraisia seurasi Lauri Pappila.

Kottarainen on ollut koko Suomen lintu, jonka parimäärä oli viitisenkymmentä vuotta sitten lähes puoli miljoonaa. 1970-luvulla alkoi lajin alamäki, joka on ollut jyrkin Lapissa.

Enontekiöllä kottarainen on nykyään harvinainen kevätvieras. Se käy mielellään talviruokintapaikoilla, mutta yleensä häipyy, kun pesintäaika koittaa.

Kottaraisen väheneminen varsinkin Etelä-Suomessa johtuu maaseutuympäristön ekologisesta köyhtymisestä. Kottarainen ja sen poikaset elävät paljolti hyönteisravinnolla, jota linnut etsivät muokatulta maalta ja nurmelta. Kottaraiset kävelevät eivätkä hyppele, joten ne eivät pidä pitkästä heinästä.

Karjatalouden tuottama lanta ei enää välttämättä jää maatilan piiriin ja siksi monet kookkaat hyönteiset ovat kateissa. Pitkään jatkunut kottaraiskannan hupeneminen näyttää etelässä paikoin pysähtyneen, mutta palaako kottarainen pohjoisimman Lapin pesimälajiksi, jää nähtäväksi.

Härkälintu on luontokuvista tutun silkkiuikun lähisukulainen. Laji poikkeaa ulkoasultaan koreasta silkkiuikusta, mutta härkälinnun tiilenpunaiset ja harmaanruskeat sävyt sointuvat hyvin yhteen.

Uikut ovat eteläisiä vesilintulajeja. Silkkiuikku ei ole eksynyt Enontekiölle, mutta härkälintu vieraili 2010-luvun joinakin vuosina Sotkajärvellä. Viime vuosina laji on ollut kateissa.

Härkälinnut ehtivät kasvattamaan poikasensa Lapin kesässä, jos pesintä ei viivästy liikaa. Aika haudonnan aloittamisesta poikasten itsenäistymiseen on yli sata vuorokautta, joten tiukkaa tekee ennen syksyn tuloa.

Härkälintujen uusintapesyeet ovat yleisiä, sillä ylivuotisista ruokojen varsista kyhätty kelluspesä hajoaa herkästi kovassa tuulessa.

Härkälinnun poikaset kehittyvät hyvin vettä eristävissä munissa, vaikka ne välillä kastuisivatkin. Kun poikaset ovat pieniä, emo kantaa niitä uidessaan joskus selässään.

Nimensä härkälintu on saanut soidinhuudostaan, joka muistuttaa härkämullikan karjuntaa. Etelän mökkiläisten keskuudessa härkälintu jakaa mielipiteitä, sillä toisten mielestä sen karjunta on komea luonnonääni, toisten mielestä moottoriveneen meluakin pahempi häiriötekijä.

Kottarainen oli viikon 21 ja härkälintu on viikon 22 luontoääni.