Muualta Lapista

Riutulan pilkkikisoissa oli leppoisa tunnelma - ”Pilkkiminen on parasta lääkettä verenpaineelle”

– Ne on nyt nuo meijän kunnan ammattipilkkijät livenneet Keväjärven Siikapilkkeihin. Ei täällä näy Haapasen Heikkiä eikä Kaarretin Anjaa. Mutta ymmärtäähän sen, kun ei kevätviikonloppuja ole kuin yksi viikossa, jokaiseen kisaan ei kerkiä. Ihan hyvin täällä silti muuten on väki liikkeellä, myhäili Riutulan kyläyhdistyksen aktiivikonkari Veli-Matti Korppila katsellessaan väenpaljoutta Muddusjärven rannalla.

Riutulan kyläyhdistyksen järjestämiin pilkkikisoihin lunasti lipun 120 henkilöä. Heistä 41 toi kalaa puntarille. Kalaa nousi puntarille yhteensä 28,437 kilon edestä.

Yksi Riutulan kisan pilkkijoista oli Jarmo Sirviö, joka kisaili jo toista päivää peräkkäin.

– Eilen kävin rautupilkin SM-kisoissa Tuulispääjärvellä ja nyt tulin tänne. Olen lomalla, niin tässä on joutilasta aikaa värkätä pilkkikisoissa, kertoi Jarmo.

Jarmo Sirviö sai Tuulispääjärvellä kisojen alussa muutaman pienen raudun ja sen jälkeen pilkkipaikalla olikin rauhallista.

– Aika pienillä voitoilla siellä mentiin, ei ne isommat kalamäärät kovin suuria olleet. Tuulisjärven raudut ovat kääpiökantaa, mutta on se raudun koko muuten pikkuisen isontunut takavuosista. Nyt voi saada jo puukontupen mittaistakin.

Jarmo muisteli, että Tuulispääjärven SM-kisoissa oli noin 70 osanottajaa.

– Vaikka se kuinka on SM-kisa, niin ei sitä osanottajaa ole satamäärin. Etelän ihmisten on jo hankalampi tulla, kun kisapäivä ei osu mihinkään loma-ajankohtaan. Ja jos näitä tosissaan kiertäisi, niin täytyisi tehdä viikko pari etukäteen töitä ja käydä katsomassa kaikki kelit, että mikä milloinkin ottaa.

Jarmo Sirviö pilkki Muddusjärven jäällä pienellä siikamorrilla, jossa syöttinä oli hyvin pieni kastemato.

– Minä yritän pilkkiä täältä nimenomaan siikaa, kun ei tässä muuta näytä olevan. Jotkut kuuluu kyllä saaneen jonkun harrin, mutta ei tässä ahvenkaan ole syönnillään. Taimenta Muddusjärvessä tietysti on, mutta ei tässä kisapaikan tuntumassa niinikään.

Kisapäivänä aurinko oli enimmäkseen pilvessä.

– Jään alla on liian pimeää ja kun vielä satelee lunta jään päälle, niin pimeäksi menee tuolla alla, eikä kala oikein liiku. Riutulan kyläyhdistystä täytyy kiittää, että se järjestää näitä hienoja kisoja. Eikä näissä kisoissa niin hirveän tosissaan olla, vaan parasta on mukava tunnelma ja se, että näkee tuttuja, kertoi Jarmo Sirviö.

Kisoihin otti osaa myös Veli-Pekka Arrela, joka kertoi, ettei kyllä ole mikään kovin innokas pilkkikisoissa kiertäjä.

– Näissä Riutulan pilkkikisoissa olen ruukannut kulkea ja sitten joskus VPK:n kisoissa, aina silloin kun niitä on pidetty. Riutulan pilkkikisoissa ei kalantulo ole koskaan ollut kovin runsasta. Minä en ole koskaan saanut Riutulan pilkeistä mitään. Pitäisi mennä tuonne mahdollisimman kauas kisa-alueen reunoille, sieltä sitä voisi tulla isompaakin kalaa, hän tuumaili.

Veli-Pekka sanoi, että Riutulan kisat on aina hieno tapahtuma ja kyläyhdistykselle pitää nostaa hattua, että se jaksaa talkoilla tällaisia kisoja.

– Onhan näissä iso homma. Ei tuo talkooväkikään ihan nuorta enää ole, mutta missäpä se olisi. Saa kysyä, kun kymmenen vuotta vierähtää, että moneenko pilkkikisaan enää löytyy talkooväkeä järjestäjiksi.

Riutulan kyläyhdistyksen ahkera talkoolainen Marjut Norokorpi kertoi leiponeensa kisoihin, ja nyt kisapäivänä hän oli lähtenyt jäälle avannon äärelle nautiskelemaan.

– Minä olen innokas pilkkijä. Minä nautin ulkoilmasta ja tästä pilkkimisen tunnelmasta. Polvien takia en enää taivu kaikenlaiseen ulkoilmaliikuntaan, mutta pilkkiminen minulle sopii. Yksi pilkkimisen paras puoli on se, että avannon äärellä verenpaine laskee, tietää Marjut.

Marjutin mies Ilpo oli lähtenyt käymään Viitasaarella, joten Marjut lähti kisoihin yksin - ja ilman pilkkikairaa.

– Ilpo sanoi, että avantoja kyllä löytyy kisapaikalta, ja jos ei löydy, niin pyydä jotakin kairaamaan. Olen nauttinut tunnelmasta tässä pilkkiessäni. Kala ei ole niin tärkeää, mutta toki jos jotakin tulee, niin se on sitten kaikki ylimääräistä bonusta.

Marjut kertoi, että hän kulkee Ilpon kanssa paljon pilkkireissuilla kevätaurinkoisilla keleillä.

– Meillä on reen perässä koulun keittiön vanha vesihaudekattila rautajalasten päällä. Meillä on siinä nuotio, eikä tällainen tulisija sulata jäätä. Minä istun reessä ja toisella kädellä minä pilkin ja toisella paistan makkaraa, naurahti Marjut.

Marjut Norokorpi kertoi, että heidän taloudessaan syödään tosi paljon Inarin kalaa.

– Paljon me syömme haukeakin. Erityistä herkkua on haukikörpäkkä. Eli laitetaan haukifilee pakasteeseen, otetaan se jäisenä pois ja vuollaan sitten siivuiksi paistinpannulle kuin käristys ikään. Pannulle voi laittaa makukermaa, sipulia ja tietysti voita, koska haukihan on muuten hyvin kuiva, rasvaton kala. Tätä herkkua voi syödä perunoiden kanssa ja nuoriso voi nauttia haukikörpäkkää vaikka nuudelien kera.

– Meillä on yksi pakastin kalalle ja toinen hirvelle ja kolmas karhulle. Pärjäisimme hyvin muutaman kuukauden, jos kaupat menisivät kiinni. Karhunliha on ihmeen hyvää. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun lihaan, se on niin erityisen makuinen, hyvä, murea ja karkeasyinen.

Marjut aikoi pilkkiä sinnikkäästi kello 16 asti, jolloin kisa päättyy.

– Olen päättänyt, että istutaan nyt ja nautitaan viime minuuteille asti. Toivottavasti sellaiset, jotka eivät ole koskaan pilkkineet, innostuisivat kokeilemaan. Pilkin voi ostaa mistä hyvänsä ruokakaupasta, ja neuvojia ja avannontekijöitä kyllä riittää. Ja mikä parasta, niin tämä tekee tosiaan hyvää terveydelle, vakuutti Marjut.

Kahvitulilla istunut pilkkiväki pohdiskeli, että millainen mahtaa olla Inarin pilkkikalenteri kymmenen vuoden päästä, kun väki on taas kymmenen vuotta vanhempaa. Onko silloin enää innokkaita pilkkijöitä, saatikka innokkaita talkoolaisia, jotka niitä pilkkikisoja järjestävät?