Muualta Lapista

Tämä valtiosopimus on yhä voimassa: Ruusubegoniat hehkuvat punaisina Joutavalahdenperän sotavankihaudalla

Ruusubegoniat kukkivat tänäkin kesänä Inarin kunnan Nangujärven Joutavalahdenperällä venäläisten sotavankien yhteishaudalla.

Suomi-Venäjä-Seuran Ivalon osasto on vienyt kukat yhteishaudan muistokiven juurelle alkukesällä ja sitkeä ruusubegonia näyttää yhä kukkivan kauniin punaisena erämaahaudalla, jossa kasteluvesi tulee vain ja ainoastaan taivaalta, silloin kun on tullakseen.

Venäläisten sotavainajien hautojen hoito Suomessa perustuu Suomen hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä solmittuun sopimukseen yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja Suomessa kaatuneiden venäläisten sotilaiden muiston vaalimisesta. Tämän sopimuksen taustalla on myös Geneven sopimus, joka solmittiin elokuussa 1949.

Valtiosopimuksessa sovittua tehtävää kontrolloi Suomessa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Se on tehnyt Suomi-Venäjä -Seuran Ivalon osaston kanssa hoitosopimukset kaikkien Inarin kunnan alueella sijaitsevien hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta.

Valtiosopimus on edelleen voimassa ja Suomessa huolehditaan venäläisten sotavankien haudoista. On suomalainen perinnekin, että haudoista yleensäkin huolehditaan, eikä hautamuistomerkkeihin kajota, eikä niitä tuhota. Venäjän puolella sotapropaganda ulottuu jopa suomalaisten hautamuistomerkkeihin ja niitä on sotkettu ja purettu, mutta Suomen puolella ajatusmalli on se, että täällä kunnioitetaan hautarauhaa ja hautarauha koskee myös sotilaita, jotka on haudattu vieraalle maaperälle.

Joutavalahdenperän sotavankihaudalla vallitsee syvä rauha ja hiljaisuus. Mitään polkuja sinne ei tule, eikä siellä yleensä tapaa retkeilijöitä, eikä ketään muitakaan. Nangujärven metsäautotieltä on haudalle reilun kilometrin kävelymatka, mutta kävelymatka on taitettava ryteikköistä hakkuuaukeaa pitkin, eikä se suorastaan houkuttele kävelemään. Veneellähän Joutavalahden rantaan toki pääsee, mutta venematka on syytä taittaa hitaasti ja taiten Nangujärven kivikkoisissa vesissä.

Joutavalahdenperästä täytyy kävellä muutama sata metriä lähes pystysuoraa rinnettä haudan äärelle. Jyrkkä nousu pistää puuskuttamaan, mutta perillä voikin sitten ihailla haudan äärellä olevaa luontoa, sillä tällä paikalla on pieni kosteikkomainen lehto, jossa näyttää viihtyvän myös väinönputki, saniainen ja mesimarja.

Routa liikuttelee toisinaan muistokiveä niin, että se kaatua mätkähtää maahan. Suomi-Venäjä-Seuran Ivalon osasto on vuosien varrella oppinut, miten kivi nostetaan pystyyn. Tänäkin kesänä se nostettiin ylös läheiseen puuhun sidotulla kuormaliinalla. Kanget ovat hyvänä apuna – enemmänkin reilun viidensadan kilon painoisen kiven nostamiseen tarvitaan tekniikkaa, ei niinkään raakaa voimaa.

Muistokivi kertoo, että paikalle on haudattu 140 vankia. Merkillinen tasaluku lienee kuitenkin enemmän tai vähemmän summittainen arvio alueelle haudatuista. Venäläisiä haudatut epäilemättä ovat, vaikka riittihän vankileireillä kansallisuuksien kirjoja.

Saksalaiset olivat taitavia käyttämään hyväkseen kansallisuusvihaa vankien vartioinnissa. Esimerkiksi ukrainalaiset ja baltit olivat kelpo ainesta venäläisten sotavankien vartioimiseen. Kroaatit taas saivat vartijoina kostaa kaunojaan serbejä kohtaan...

Nangujärven ympäristö oli sota-aikana vankileirirakennuksia täynnä. Aikalaiset ovat muistelleet, että juuri Joutavalahdenperässä olisi ollut jonkinlainen kurinpitoleiri. Näin on päätelty yksinkertaisesti siitä syystä, että Joutavalahdessa rakennuksista puuttui kokonaan ulkopuolinen lämpöeriste, turvevallitus. Lattiat olivat harvaa riukulaudoitusta, joten kylmän henki oli Joutavalahden parakeissa jatkuva vieras.

Mihin Joutavalahteen haudatut sotavangit ovat kuolleet? Suurin osa kuoli tauteihin ja nälkään. Kun inarilaisia pestattiin sodan jälkeen hautaamaan maastossa lojuneet sotavankien ruumiit, niin huomasivat he, että osalla vainajista näkyi merkkejä teloittamisesta ampumalla. Sodan jälkeen Nangujärven rannoilla kasvavista männyistä löytyi rinnankorkeudelta luodinreikiä – epäilemättä Joutavalahdenperällä kasvavat hongatkin ovat todistaneet näitä teloituksia.

Vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä ja kaikki Nangujärven vankileirirakennukset ovat romahtaneet maahan ja suurin osa on hyvää vauhtia maatumassa osaksi luonnon kiertokulkua.

Nangujärven eteläpäässä tien laidassa sijainnut valtava muulitallin väkevä tunkio, ajettiin vuosikymmenten varrella tarkoin höystöksi pottumaille ja lisämullaksi nurmikoille ja pihapuiden juurille kasvuvoimaa antamaan. Voikin todeta, että vankileirien muisto elää omalla tavallaan tänäkin päivänä monen inarilaisen pihamaalla.