Paikallisuutiset

Telkkä on vesilintu, joka pesii pöntössä Enontekiöltä Hankoon

Suojelukiistojen värittämä valkoselkätikka puolestaan on tuntematon Lapissa, vaikka se kerran on Enontekiöllekin eksynyt.

Telkkä on yksi niistä vesilintulajeista, jotka pesivät Enontekiöltä Hankoon saakka. Sen pesimäkannan arviointi on helppoa poikueiden hyvän näkyvyyden ansiosta, mutta syrjäisimmät Lapin lammet voivat jäädä lintukartoittajilta käymättä. Uusin, meneillään oleva lintuatlastutkimus päivittää tilanteen ja retkeilyaktiivisuuden.

Inarin telkän levinneisyys on hyvin kattava, mutta Enontekiöllä pesivä harvahko kanta keskittyy länsipuolen jokivarsille. Telkän pesimäympäristöksi käyvät sekä rehevät että karut vedet ja joenpoukamat.

Lapin oma vesilintu on uivelo, jonka kanta on korkeintaan muutamia tuhansia tuhansia pareja, kun telkkiä on lähes sata kertaa enemmän. Molemmat lajit ovat kolo- ja pönttö- eli uuttupesijöitä, jotka voivat pyöräyttää munansa samaan pesään.

Telkän munatuotanto on luontaisesti runsasta ja entisaikojen munituskonstilla se oli vieläkin suurempaa.

Telkän ja uivelon vihollinen on näätä, joka mielellään ryöstää kolopesiä. Telkän pesä paremmassa suojassa pedoilta, kun se sijaitsee kosteikolla pylvään päässä, jonne petojen on vaikea päästä.

Telkän poikasten peloton hyppy pöntöstä suureen maailmaan on näyttävä esitys. Sitä voi seurata hämmästyttävän pitkä marssi lähimmälle vesistölle, sillä telkkänaaras voi pesiä kaukanakin kuivalla maalla, jos riittävän houkutteleva pönttö tai kolo löytyy.

Telkänsoidin keväällä on myös näyttävä esitys. Koiras kumartelee ja nakkelee niskojaan naaraan edessä. Joskus telkän kumppaniksi saattaa erehtyä uivelo, mutta näiden kahden lajin risteymät ovat harvinaisia.

Sukunsa harvinaisin ja vaatelian laji on valkoselkätikka, joka puuttuu Lapin lintujen lajilistalta. Tuntemattoman harvinaisuuden asemaa ei muuta se, että valkoselkä on kerran eksynyt vaelluksillaan Enontekiölle. Lajin lähisukulainen käpytikka on sen sijaan yleisempi näky talvisilla ruokintapaikoilla.

Minkäänasteinen ilmastonmuutos ei mahdollista valkoselkätikan kotiutumista Lappiin.

Valkoselkätikka nousi viime vuosituhannen lopulla monien suojelukiistojen vertauskuvaksi, koska sen uhanalaisuusluokitus oli vuonna 2000 ”äärimmäisen uhanalainen”.

Pienimmillään 20-30 parin kokonaiskanta, joka keskittyi Etelä-Suomen keski- ja kaakkoisosiin, on kasvanut yli kymmenkertaiseksi. Valkoselkätikan pelastaminen onnistui pesimäalueiden täsmäsuojelun, talviruokinnan ja lajin reviirivaatimusten väljenemisen takia.

Aikoinaan Kainuuta myöten yleisen tikkalajin kanta lähti laskuun 1950-luvulta alkaen, kun vanhan maatalouden luomat kaskikoivikot ja hakamaat lehtipuineen vähitellen katosivat.

Valkoselkätikan pelastukseksi koitui se, että laji kykeni sopeutumaan lahopuita sisältävän koivikon lisäksi myös haapoja sekä terva- ja harmaaleppiä kasvaviin metsiköihin, erityisesti rantamaisemissa. Myös valkoselkätikkojen maahanmuutto Venäjän suunnasta on täydentänyt lajin geeniperimää.

Valkoselkätikka ja käpytikka kilpailevat osin samoista reviireistä. Vaikka valkoselkä on isompi ja rotevampi, se jää usein kakkoseksi ärhäkän käpytikan rinnalla.

Valkoselkätikan erottaa käpytikasta laajalti valkeanraidallisesta selästä sekä hailakamman punaisesta alaperästä.

Telkkä on viikon 15 ja valkoselkätikka viikon 16 luontoääni Yleisradiossa. Luontoäänet löytyvät myös Yle Areenasta.