”Alkuperäisen esityksen ahtaat raamit eivät mahdollistaneet riittäviä parannuksia” – Heikki Autto äänesti saamelaiskäräjälakia vastaan ja sai varoituksen
”Lohen tilanne on kriittinen” – kuusi kansanedustajaa vaatii lohenkalastuksen lopettamista Itämerellä
Ministeri: "On tärkeää, että kunnassa aktiivisesti pohditaan keinoja alueen kehittämiseksi siten, että ne tukevat kentän elinvoimaisuutta"
Pääkirjoitus: Kun valot sammuvat toimituksesta, toivottavasti ne muualla saisivat palaa senkin jälkeen
”Meillä on perimätietoa ja asiantuntijuutta tämän alueen asioista ja ihmisistä, ei sitä tuolla kaukana korvata mitenkään”, sanoo Muonion vuodeosaston puolesta nettiadressin tehnyt Mia-Matleena Maisonvaara
Lukijan kuvat: Karesuvannon kappeli täytti pyöreitä ja seurakunnan vapaaehtoisia kiiteltiin aterialla
Sodankyläläinen Petri Sakko haluaa olla läsnä oleva ja mukana touhuileva isä lapsilleen: ”Joka viikko on jotakin uutta ja välillä jopa joka päivä”
Toimittaja Tiina Tapion essee isänpäiväksi: Papan tekemä kaappi tyttäreni huoneessa on lunta isähaavalle
Elämän ja kuoleman kirnussa: Poroerotus Savukosken Naltiossa on menneen ja tulevan liitto ja samalla poromiehen tilipäivä
Pääkirjoitus: Kun valot sammuvat toimituksesta, toivottavasti ne muualla saisivat palaa senkin jälkeen