Laphan valtuusto nuiji ensi vuoden asiakasmaksut pöytään – Yhden euron ”WC-paperimaksu” poistettiin yksimielisesti
Lapissa on pian vain yksi keskussairaala – Osa aluepäättäjistä olisi halunnut perustaa tilapäisen valiokunnan arvioimaan valmistelua
Melaluoto: ”Ei ole päädytty umpikujaan” – Lapha esittää lainanottovaltuuksien saamiseksi neuvotteluja, investointeihin on tarvetta
”Lapissa on toimivia ratkaisuja” – loppuraportissa kiitellään lisääntynyttä kotisairaalatoimintaa ja hoidonjatkuvuutta
Pelastusjohtajan mukaan tulevaisuus ei ratkea romuttamalla nykyistä järjestelmää – sopimuspalokunnat ovat Lapissa tärkeitä
”Henkilöstö on meidän työkalu, jolla me tavoitteita yritämme saada” – aluevaltuusto pureutui henkilöstökertomukseen
Aluehallituksen puheenjohtajuudesta osa-aikainen – ”Pahoin pelkään, että teemme halvalta tuntuvan säästötoimenpiteen”
”Ei kaivattu hiihtokeskusta vaan hiljaisuutta ja luontoa” — Raattaman Reitit on huoltanut latuja matkailijoille 20 vuotta
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto nosti yhä suosiotaan — kävijämäärä vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan
Erähiihtäjän evoluutio — Mitä vuodet Lapin lumilla ovat opettaneet, onko umpihankeen olemassa kompromissisuksia?
”Pimeä taivas on luksusta, josta kannattaa nauttia”, sanoo Ursan puheenjohtaja, ja antaa tärpit kotikylänsä tähtitaivaalle
Suomen pohjoisin kansanedustaja Mika Riipi viettää joulunsa Sodankylän Ristonmännikössä: ”Ihminen tarvitsee vain katon päänsä päälle, ruokaa, rakkautta ja ystäviä”
”Pimeä taivas on luksusta, josta kannattaa nauttia”, sanoo Ursan puheenjohtaja, ja antaa tärpit kotikylänsä tähtitaivaalle