Asukkaiden tavarat ja herkut pidetään lukkojen takana ja nuoret voivat huonosti kouluissa, hyvinvointialueen omavalvonta havaitsi
Arviointiryhmä aloittaa työnsä elokuun aikana ‒ Ratkaisujen hyvinvointialueen talouden korjaamiseksi määrä löytyä ensi kesään mennessä
Kalmalahti: Merja Vaara on ainoa Lapin KRP:n selvittämätön katoaminen – jälkiä tutkitiin Ylitorniollakin vielä keväällä 2023
Paliskuntain yhdistyksen johtoon Hanna Nurmi – ”Poron hyvinvointi kulkee käsi kädessä poronhoitajan hyvinvoinnin kanssa”
Melaluoto: ”Ei ole päädytty umpikujaan” – Lapha esittää lainanottovaltuuksien saamiseksi neuvotteluja, investointeihin on tarvetta
”Lapissa on toimivia ratkaisuja” – loppuraportissa kiitellään lisääntynyttä kotisairaalatoimintaa ja hoidonjatkuvuutta
Pelastusjohtajan mukaan tulevaisuus ei ratkea romuttamalla nykyistä järjestelmää – sopimuspalokunnat ovat Lapissa tärkeitä
Pirkon Kenkä Oy on palvellut pian 70 vuotta – liikkeessä myydään mukavuutta, kauneutta ja riittävän isoja kokoja
Kinisjärvi-Vuoman kylätaloon talkoiltiin maalämpöpumppu kyläläisten voimin – Uutta lämmitystä odotettiin kaksi vuotta