Kittilään lennetään tänä talvena suoria reittilentoja yhdeksästä maasta ja kolmestatoista kaupungista
Kunta ja Lapin rajavartiosto keskustelivat yhteistyöstä – ”Lentoaseman matkustajavirtojen kasvu lentoasemalla ei jää Rajavartiolaitoksesta kiinni”
Lentoaseman avajaisissa kuultiin tarinoita Aukustista, ministeriöistä sekä hyvästä ja pahasta poliisista – katso videot
”Rajan helikopteri toi huoltoa korpivartioille ja turvaa erämaataloihin”, muistelee lentokapteeni Matti Jokinen
Yrittäjät levittäytyvät avajaisissa asemalle ja illalla tanssitaan – Hornet laskeutuu, mutta sillä sentään ei kansanedustaja saavu puhetta pitämään
Valtion arviointiryhmä esittää, että vanhusten ja vammaisten asumisen voi järjestää Lapissa muuallakin kuin kotipaikkakunnalla
Vuodeosastot saavat pienen aikalisän: lappilaisten reaktiot veivät johtajan unet ja avasivat silmät turvattomuudelle
Pelastushelikopteri Aslakille puolen miljoonan rahoitus – ”Painetaan duunia että saadaan lavat pyörimään”