Sodankylän valtuustoryhmät eivät ole tyytyväisiä valtuuston työskentelyilmapiiriin: ”Aitoa vuoropuhelua ei ole”
Sodankyläläinen varavaltuutettu Josefi Kauppila ihmettelee saamiaan reaktioita: ”Seison jatkossakin sen puolella, että uhkailu ja painostus ovat suurempia ongelmia kuin se, että joku kokee ne vihjailuksi”
Valtuuston puheenjohtaja sai kolmannen varapuheenjohtajan, kunnanhallituksen varajäseniksi muitakin kuin valtuutettuja
Eero Ylitalo toimii vt. kunnanjohtajana kuten toisessa ammatissaan: pitää tahtia yllä, mutta kuuntelee muita
”Olenpahan muusta pahanteosta poissa” – Eero Ylitalo pyörsi päätöksensä vetäytyä kunnallishallinnosta
Valtuutetuille ansiomerkkejä ‒ ”Onhan palkitsevaa, kun on luotettu 40 vuotta hoitamaan yhteisiä asioita”
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
”Tuntsan miehet puhuivat alkusyksystä, ettei siellä meinannut mahtua joukkoon” – Näin hirvenpyynti on sujunut Itä-Lapissa
Linnassa nähdään sodankyläläisiä kädentaitoja: Minna Kohvakka teki korvakorut ystävälleen, Sinikka Säkkinen pukee kansanedustajan
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää