Kemijärven uusi pelastusasema nousee Aaponkadulle – Lapha pyysi ja sai luvan lainata rahaa sairaaloiden korjaamiseen ja pelastusasemien rakentamiseen
Ensi vuonna Luppokotiin kuluu rahaa 6,5 miljoonaa euroa – keskussairaaloiden korjaukset vievät puolet Laphan 35 miljoonasta
Eurotavoitteet karkaavat yhä kauemmas Lapin sotepalveluissa – menoja yritetään pienentää esimerkiksi palkkaamalla vakituisia sijaisia
Hallinto-oikeus keskeytti synnytysten keskittämisen Lapissa: aluevaltuusto valmistelee päätökset uudelleen
Kuuntele opiston kevätjuhlan säveliä: Bara bada bastu kajahti saksofoneilla ja tuttu viihdekuoro palasi lavalle
”Eihän sitä nyt ministerille kehdannut sanoa ei” – Tytti, Pohto, Anri ja Juha odottavat innolla luottamustyönsä alkamista
Riittääkö kaksi lohta kalamiehelle? Mikä olisi tehokkain keino lohikannan pelastamiseen? Vastaa kyselyyn
Saara Aikioniemi kertoo vastaanottavansa viestejä, jotka on tarkoitettu elämänoppaiksi: ” Näistä asioista ei kannata puhua ihan kaikkien kanssa”
Ferrareita Kittilän Veitservasassa — Jani Ylipahkalan talviajokeskuksella oli ennätysvuosi, mutta nyt näyttää siltä, että pitää painaa jarrua