Hyvinvointi

Automaatti palaa kylälle

Asennus tapahtunee 5. huhtikuuta.

Hetassa on kärvistelty ilman pankkiautomaattia viime kesästä saakka, kun Otto.-automaatti päätti lopettaa palvelun. Osuuspankista on saanut kassapäivinä torstaisin käteistä ja paikallisesta K-market J. Ad. Rantakokosta tarvittaessa käteistä Osta ja nosta -palvelun ansiosta.

Kunta on neuvotellut asiasta palvelun tarjoajien kanssa, ja nyt on tehty sopimus Nokas Oy:n kanssa.

– Kuntaan saadaan Nosto-tuotemerkin automaatti, ja asennus tulee näillä näkymin olemaan 5. huhtikuuta, kertoo kunnanjohtaja Samuli Mikkola.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Automaatti asennetaan K-market Rantakokon seinään.

– Kauppa valikoitui paikaksi keskeisen sijainnin vuoksi ja kauppias Erkki Rantakokon positiivisen suhtautumisen vuoksi. Uskomme, että paikka on erityisesti matkailijoille helpoiten löydettävissä, kunnanjohtaja toteaa.

Hänen mukaansa sopimus on voimassa aluksi kolme vuotta. Mikkolan mukaan hinta kunnalle on hyvin kohtuullinen, ja hintaetu kilpailijaan oli huomattava.

– Se määräytyy myös käyttökertojen perusteella. Kun käyttökertoja on enemmän, hinta laskee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viime kesänä pankkiautomaatti lähti pois Osuuspankin seinästä melko yllättäen. Nyt sellainen ollaan taas saamassa Hetan kylälle, tällä kertaa K-marketin seinään ja Nosto-merkkisenä. Kuva: Katja Keskitalo

Valtuutettu Ulla Keinovaara on kantanut vuoden päivät huolta automaattipalvelujen puuttumisesta Hetasta.

– Heti silloin ko automaatti viime kesänä viethin pois, moni kuntalainen otti minhun yhteyttä. Mie lupasin silloin kyllä, että kaikkeni tehen, mitä valtuutettuna voin. Siksi mie päätin, että tehen siitä alothen, Keinovaara muistelee.

Itselleen Keinovaara ei kaikkea kunniaa ota, vaan hän kertoo olevansa kiitollinen niin kunnanjohtajalle kuin muille valtuutetuillekin, että automaatti nyt saadaan takaisin.

– Se on niin tärkeä asia, koska kassapalvelut ovat pankissa vain vähä aikaa auki viikossa, ja sen olen huomannu, että aina on silloin torstaisin paljon porukkaa pankissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keinovaaran mukaan automaatti lienee tärkeä kaikille kuntalaisille, mutta ehkä etenkin matkailuyrittäjille ja matkailijoille.

– Muualta tulhet ihmiset on paljon puhunhet siitä, että automaattia ei ole. Muoniihon on pitkä lähteä, varsinki ko bensa on kallista. Se on ollu tietenki hyvä asia, että kaupastaki on vähä saanu sitä käteistä, Keinovaara toteaa ja lisää:

– Kuntalaisille tämä on nyt kyllä ilopilleri ko automaatti saathin.

Samaa mieltä on kunnanjohtaja, kuten siitäkin, että automaattia on kyselty paljon.

– Sille on selvä tilaus. Kuntalaisista erityisesti vanhempi väestö on sitä paljon toivonut, mutta toki se on tärkeä meille kaikille, ja on todella hienoa, että saamme sen tänne, Mikkola iloitsee.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä